sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Valkoinen lintu

 


  Heippa taas! Oon tosi innoissani. Vaikka Kaksosten tarina onkin edelleen kesken niin kai voin silti iloita tästä uudesta kuvatarinasta? Valkoinen lintu on mulle myös hyvin rakas tarina. Keksin tämän tarinan joskus 2018 mutta en ole koskaan kirjoittanut sitä mihinkään. Vasta tänä vuonna olen oivaltanut että olisi hienoa vihdoin julkaista näitä tarinoita johonkin.

  Ennen kuin päästän teidät itse tarinan kimppuun niin mulla on ilmoitusasiaa. Mun huhtikuu ja ehkä toukokuun alku on tosi kiireinen. Voi olla että postauksia tulee vähän harvemmin. Oon tästä kertonutkin mutta muistuttelen taas uudelleen.

  Valkoinen lintu saa siis nyt jatkoa. Tämän osan jälkeen keskityn taas Kaksosten tarinaan. Valkoinen lintu jää siis pienelle tauolle. Syy tähän on siis uusi nukke. Oon aikeissa hankkia uuden nuken mutta en ihan vielä. Jatkan Valkoista lintua heti kun saan sen nuken hankittua.

  Mutta hei, toivottavasti pidätte tarinasta. Olkaapa hyvät. Tässä tulee Valkoisen linnun toinen osa!


Kuvatarina: Stalkkeri



Ciel: Välillä kuljeskelen vanhan kotini lähimetsissä.




Ciel: Minulla ei oikein ole paikkaa mihin mennä.




Ciel: Enkä oikein osaa päästää irti menneestä.




Ciel: Sen vuoksi…




Ciel: Minun on nähtävä hänet vielä kerran. *piileskelee kulman takana ja tarkkailee etäältä entistä perhettään* Tunnen itseni stalkkeriksi.




Ciel: Haluaisin kysyä häneltä miksi. Miksi hän hylkäsi minut. Miksei hän lähtenyt etsimään minua kun karkasin kaksi vuotta sitten. Millainen äiti vain kylmästi unohtaa lapsensa? Haluaisin kysyä ja saada vastauksia. Mutta..en voi.




Ciel: *istahtaa* Sitä paitsi he näyttävät onnellisilta. Ilman minua.


Jatkuu






2 kommenttia:

  1. Miten koskettava 🥺 Ihan vatsaani kouraisi 😥 Ehkä kaikki on kuitenkin erehdystä ja väärinkäsitystä 😭 Toivon että asiat kääntyisivät vielä parhain päin 🙏❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista♥️ Onneksi tarina saa vielä jatkoa🥰

      Poista