keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Ehkä kaunein nukkeni ikinä

 


  Heippa taas! Ihanaa, alkaa olla jo niin kesäistä ja aurinkoista! Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu nyt vähän parempaa. Huomenna menen kyllä ehkä ulos kuvaamaan jos vaan ehdin.

  Kuten otsikosta voi päätellä niin tällä hetkellä yksi nukke on täysin lumonnut mut. Nimittäin kyseessä on @dollylollies :n tekemä custom pullip. Tiedän, olette nähneet jo kuvankin nukesta ilman peruukkia ja vaatteita. Mutta nyt nukke on valmis esiteltäväksi.

  Kyseessä on siis Pullip Make It Own paketti jonka lähetin customoitavaksi. Oli tosi jännää ja nukesta tuli ihana. Voin siis suositella @dollylollies hyvä customoijana. 

  Mutta palataanpa sitten itse nukkeen. Nuken nimihän on siis Primrose. Primrosen hahmoa olen pyöritellyt jostain 2019 alkaen. Hän on ns. kiltti vampyyri. Hän muuttui vampyyriksi 1600-luvulla. Hänenkin tarinansa aion toteuttaa kuvatarinoiden muodossa.

  Ennen kuin näytän teille itse nuken niin kerron teille mistä olen hankkinut kaikki Primrosea varten. Chipit on tehnyt @pastellikeijukainen tilaustyönä. Ja mekko on ostettu eräältä nukkeharrastajalta jonka nimeä en nyt muista.

  Mutta nyt niihin kuviin. En tiedä tekeekö nämä kuvat oikeutta Primrosen kauneudelle. Mutta yritetty on ainakin.










Ensi kertaan!

maanantai 6. toukokuuta 2024

Avalon sai uuden peruukin

 


  Heippa taas! Ette ikinä arvaa mitä tänään tapahtui? Avalon sai uuden peruukin! Rakastan tätä neitiä nyt vieläkin enemmän! 

  Vaikka vihreä on inhokki värini niin tälle tytölle se kyllä sopii niin hyvin. Peruukki on siis väriltään oliivin vihreä vaikka osassa kuvista se näyttää rusehtavalta. Avalon on siis hahmoltaan meren ruumiillistuma tai jotain. Jos haluatte tietää hänestä lisää niin neidillä on oma nukkeprofiilinsa tuossa nukkeprofiilit osiossa.

  Ennen kuin päästän teidät ihastelemaan kuvia ja Avalonin uutta ulkonäköä niin kerron hänen hahmostaan vielä jotakin. Ensinnäkin, hän on mulle tosi vaikea piirrettävä. Mutta samapa tuo sillä tämä hahmo on mulle tosi tärkeä. Aion vielä joskus tehdä hänenkin tarinansa mutta multa puuttuu nukkeja jotka tulisivat esiintymään siinä tarinassa. 

  Siis ette ikinä usko kuinka vaativaa oli etsiä tälle neidille sopivaa vihreää peruukkia. Mistään ei tahtonut löytyä sopivaa. Lopulta menin Etsyn ihmeelliseen maailmaan. Ja sieltähän tämä peruukki siis löytyi. Avalon näyttää nyt enemmän itseltään joten olen onnellinen. Mutta nyt lopuksi näytän teille vielä pari piirustusta hänen hahmostaan. Oon keksinyt tän hahmon joskus 2018-2019 vuosina.




  Siinäpä ne olisi. Tiedän ettei uusi peruukki näytä täysin samalta kuin noissa piirustuksissa. Silti mun mielestä Avalonin tunnistaa täksi hahmoksi. Olen siis tyytyväinen. Nyt seuraavaksi se paras osio tässä postauksessa eli kuvasatoa tältä päivältä. Olkaapa hyvät!





















Ensi kertaan!

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Kesä tekee tuloaan

 

  Heippa taas! Tällä kertaa tuollainen vähän synkempi aloituskuva. Pidän silti tuosta kuvasta kovasti. Kuten olette varmaan huomanneet niin kevät on jo aika pitkällä. Kuukauden päästä on jo kesäkuu. Silti uutisissa luvataan taas uutta takatalvea. Toivottavasti ovat väärässä.

  Tänään ei tule tarinaa mutta onneksi mulla on jotain parempaa. Nimittäin ihania keväisiä kuvia kirsikkapuiden kanssa! Tänään kuvattavaksi tarttui Daisy. Muistakaa laittaa musiikki soimaan kun selaatte kuvia.

















Ensi kertaan!


perjantai 3. toukokuuta 2024

Vesipisaroita

 


  Heippa taas! On taas kulunut tovi siitä kun viimeksi postasin. Tuo yllä oleva kuva on kyllä otettu jo pari päivää sitten. Marilyniä oli niin hauska kuvata. Muokkasin kuvaan vähän vesipisaroita. Mitäpä pidätte?

  Muuten, tänään olisi luvassa kuvatarinaa! Tää olis siis uusi osa Toisella puolella-nimiseen tarinaani. Toivon että pidätte tästäkin osasta.


Kuvatarina: Totuus paljastuu


Marilyn: *yrittää käyttää voimiaan luonnon parantamiseen* Se toimii!



Anastasia: Olet näköjään löytänyt uuden harrastuksen. *hymyilee* Luonto näyttää elpyvän.




Marilyn: Sinäkin huomaat sen?

Anastasia: Tietenkin. Nyt kun luonto on taas paremmassa voinnissa niin minun on kerrottava sinulle totuus. Tule. Mennään puhumaan johonkin suojaisaan paikkaan.

Marilyn: *hämillään* Okei. Mennään vain. Mitähän hänellä on kerrottavanaan?


Hetkeä myöhemmin.


Marilyn: *istuu hetken yksin ajatuksissaan*



Anastasia: *käyttää kaukosiirtymistä ja ilmestyy Marilynin viereen* Tiedätkö, olen niin pahoillani.




Marilyn: *hämmästyy ja sanat tuntuvat takertuvan kurkkuun*





Anastasia: En ole kertonut sinulle totuutta. Mutta puolustukseksi sanon sen etten todellakaan ole tiennyt tästä kuin pari päivää. Lisäksi pelkäsin että sinuun sattuu. Yritin suojella sinua.

Marilyn: *ääni väristen* Mitä on tulossa?

Anastasia: Tätä ei saa kertoa kenellekään. Ei edes Erikalle. Jos haluat niin voit kertoa äidille. Muille ei.

Marilyn: Mikä on sellaista joka pitää salata kaikilta?




Anastasia: Nämä luonnonmullistukset eivät ole ennusmerkkejä.

Marilyn: Mutta.. *hivenen terävään sävyyn* Mikset kertonut minulle aiemmin? Olen luullut monta päivää että maailma loppuu!

Anastasia: Tiedän ja olen siitä pahoillani. Luulin aluksi itsekin että ne ovat ennusmerkkejä mutta olen ollut väärässä.

Marilyn: Hyvä on. Jos ne eivät ole ennusmerkkejä niin mitä sitten?

Anastasia: Olen tarkkaillut sinua ja luontoa.

Marilyn: Miten tämä minuun liittyy?

Anastasia: Sinä aiheutat nämä luonnonmullistukset.


Jatkuu



keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Kevätkukkia

 


  Heippa taas! Pääsin tänään ulos kuvaamaan! Jihuu! Oon siis edelleen niin kiireinen kuin olen koko tämän huhtikuun lopun ollut. Tänään kuitenkin järjestyi sellainen ihana pieni kuvausreissu. Olen siitä todella onnellinen. 

  Tänään ei tule valitettavasti tarinaa. Suunnitteilla on kylläkin julkaista jossakin kohtaa taas kuvatarinaa. Ehkä huomenna tai joku muu päivä? Enpä tiedä. Jos aikaa liikenee.

  Tänään oli tosi hauska kuvausreissu. Löydettiin jopa valkovuokkoja. Ne olivat tosi kauniita ja pitihän Daisyn olla siellä keskellä koska hän on mun metsätyttö. Sain myös räpsäistyä pari kuvaa Averystä. Mutta sen enempää löpisemättä, tässäpä teille keväisiä kuvia Daisystä ja Averystä. Kertokaa toki mikä kuvista on suosikkinne.









Ensi kertaan!