Lisää tarinaa

 

  Heippa taas! En nyt oikeastaan tiedä mitä toi ylempi kuva mulle kuvastaa. Leikin vähän vaan taas kuvankäsittely ohjelmalla. Ihan kivan näköinenhän tuo on.

  Ja tietenkin. Tänään saapui se tavara jota olen siis odottanut. Kiitokset söpöstä nukkekokoisesta kepparista! Ostin sen Facebookista.

  Tänään siis kuvatarina saa lisää jatkoa. Toivottavasti pidätte tästäkin osasta. Tässä tulee.

Kuvatarina: Palapelin palanen

Marilyn: *kävelee metsässä* En muista siitä paljoakaan. Olin jossain oudossa paikassa kun heräsin. Sitten kuulin Anastasian äänen pääni sisällä ja onnistuin kaukosiirtymään takaisin kotiini.

Marilyn: Minun pitäisi kiittää häntä.

Marilyn: Mutta kiittäminen on aina ollut minulle vaikeaa.

Marilyn: Ehkä..Ehkä hän vaistoaa sen. Olemmehan kaksoset.

Anastasia: Vaistoaa minkä? *nauraa sisarensa tyrmistyneelle ilmeelle* Kyllä, osaan lukea ajatuksesi! Mutta nyt, tule. Vielä vähän matkaa.

Anastasia: *pysähtyy* Perillä ollaan!

Anastasia: *nappaa käteensä jotakin*

Marilyn: Keppihevonen?

Anastasia: Ei mikä tahansa keppihevonen. *huokaisee dramaattisesti* Älä sano ettet muista häntä. Hänen nimensä on Tyyli Lyyli.

Marilyn: Tyyli…Lyyli?

Anastasia: Kun olin pieni niin minä leikin keppihevosella.

Marilyn: Miten tämä liittyy minuun?

Anastasia: Sinä nimesit hänet.

Marilyn: Tuo.. tuo kuulostaa kyllä tutulta..

Anastasia: Minähän sanoin! Alat muistaa.

Marilyn: Pienenä kinusin omilta vanhemmiltani keppihevosta. He eivät suostuneet hankkimaan sellaista. Se kuulemma maksoi paljon ja veisi asunnosta liikaa tilaa.

Anastasia: Olit kateellinen kun minulla oli se ja sinulla ei.

Marilyn: Anna kun katson tarkemmin.

Anastasia: Tässä. *antaa keppihevosen Marilynille*

Marilyn: *tutkailee keppihevosta* Se näyttää kyllä tutulta. Ihan kuin olisin juuri saanut uuden palan tähän muistojen palapeliin.

Anastasia: Kun sinä kerran itkit niin lupasin antaa Tyyli Lyylin sinulle kun joskus tapaamme.

Marilyn: Todellako? Mutta miten..mehän olemme vasta tavanneet? Hetkinen..

Anastasia: Olemme aina olleet sidoksissa toisiimme. Kaksosten yhteys piti meidät yhdessä. Vaikka sinut siepattiinkin.

Marilyn: *pudottaa keppihevosen käsistä järkyttyneenä* Siepattiin! Mitä.. Enkö olekaan adoptiolapsi? Mutta vanhempani..he..en tiedä enää mistään mitään..

Marilyn: *ääni väristen* Siksikö sinä sanoit etten saa kertoa heille? *pidättelee itkua*

Anastasia: Se oli yksi syy. Mutta vaikka inhoankin heitä -he veivät siskoni- niin he kasvattivat sinut hyvin. En halua heille mitään pahaa. Joten vielä kerran; he eivät kestä totuutta.

Marilyn: *nyyhkyttää*

Anastasia: Ei hätää. Se sattuu mutta minä olen täällä sinun kanssasi. Tulin elämääsi tarkoituksella. Tulin hakemaan sinut kotiin.

Jatkuu