Kukkaniityn kuningatar

 

  Heippa taas! Tänään pääsen postaamaan vähän aikaisemmin kuin yleensä. On vaikea ymmärtää että kesäkuu on kohta ohi. Tuntuu kuin kesä olisi saanut suorastaan siivet selkäänsä ja olisi lentämässä tiehensä. Ajatelkaa että huomenna on jo heinäkuu. Sitten elokuu ja sen jälkeen alkaakin taas syksy.

  Totta puhuen, vaikka syksylle onkin suunniteltu kaikkea kivaa niin haluaisin vain jäädä kesään. Tuntuu ehkä hassulta harmitella sitä miten nopeasti aika kuluu. Kesähän on vasta lähtenyt käyntiin. Mutta toivon etten ole ainoa.

  Tänään huomasin jotain super kivaa kun selasin vanhoja nukkekuvia kännykästäni. Olin kokonaan unohtanut julkaista yhden kuvatarinan osan. Joten tänään Péché saa jatkoa. Toivottavasti pidätte tästäkin osasta.

Kuvatarina: Rakastan sinua

Victoria: *itkee vuolaasti ja yrittää pyyhkiä kyyneleitä silmistään*

Victoria: Miksi…Minä epäröin… Ja nyt kaikki on pilalla.

Victoria: *katsoo surullisena kaukaisuuteen*

Primrose: Victoria.

Victoria: *henkäisee yllättyneenä* Primrose!

Victoria: Mitä sinä täällä teet?

Primrose: Meidän pitää puhua. Mutta ei täällä. Etsitään rauhallisempi paikka.

Victoria: Hyvä on.

Primrose: Tule. Tiedän sopivan paikan.

Hetken päästä.

Victoria ja Primrose: *istuvat hiljaa kalliolla*

Victoria: Aloita sinä. Mistä halusit puhua kanssani?

Primrose: Halusin vain pyytää anteeksi. En tarkoittanut sitä mitä sanoin. Ne sanat kumpusivat omista epävarmuuksistani.

Victoria: *kääntyy katsomaan Primrosea yllättyneenä* Sinäkö epävarma? Vaikka olet niin kaunis.

Primrose: Ei. Se johtuu siitä että olen vampyyri. Ajattelin että olen siksi kuvottava.

Victoria: *nousee seisomaan* Et sinä ole kuvottava!

Primrose: Mutta jos en ole kuvottava niin miksi olen saanut olla yksin näin monta vuosisataa?

Victoria: Tule. Mennään kävelylle. Puhutaan tästä.

Primrose: Mitä se auttaa? Itseään ei pääse pakoon. *pitää pienen tauon ennen kuin kysyy* Annatko minulle siis anteeksi?

Victoria: Tietysti. Minä…Minä taidan rakastaa sinua.

Primrose: Niinkö?

Victoria: Niin. Tiedätkö mitä…Meillä taitaa olla iso ongelma.

Primrose: Kyllä, niin on. Erittäin iso. Mutta siitä huolimatta lähden kävelylle kanssasi.

Hetkeä myöhemmin.

Primrose: Täällä on kaunista.

Victoria: Ja aurinkoista. Mutta hetkinen. Vampyyrit eivät kestä auringon valoa. Miksi siis sinä kestät?

Primrose: Se on liioittelua. Oikea vampyyri kestää hieman auringon valoa. Emme pala jos katselemme auringon laskua. Mutta jos menemme suoraan auringon valoon niin saamme palovammoja. Emme halua satuttaa itseämme joten siksi liikumme iltaisin tai öisin.

Victoria: Se selittääkin.

Naiset vaihtavat katseita. Sitten rakkaus ottaa vallan.

Primrose: *suutelee Victoriaa*

Victoria: *vastaa suudelmaan*

Victoria: Kuule. Isäni saisi sydänkohtauksen jos näkisi meidät nyt. *virnistää ironisesti*

Primrose: Hän ei ole täällä. Eikä hän saa tietää.

Victoria: Silti… Pelkään että hän satuttaa sinua.

Victoria: *surullisesti* Primrose…

Primrose: Mitä nyt? Puhu minulle…

Victoria: Me emme voi jatkaa näin.

Primrose: Luulin että rakastat minua.

Victoria: Niin minä rakastankin.

Primrose: Mutta?

Victoria: Isäni on iso ongelma. Mitä minä voin tehdä? Pelkään että hän löytää sinut.

Victoria: Kuten jo sanoin. Meillä taitaa olla iso ongelma.

Jatkuu