maanantai 8. huhtikuuta 2024

Nukkepareja

 


  Heippa taas! Tänään olen ajatellut kertoa teille vähän mun nukeista ja heidän suhteistaan toisiin nukkeihin. Mun yksi ehdoton suosikki pariskunta mun nukeista on Avery ja Daisy joten aloitetaan heistä.



  Avery on siis yksi vanhimmista nukeistani. Alkuun kun hän tuli niin en silloin vielä ollut niin innostunut nukkeilusta kuin nykyään. Avery-raukka siis vietti puoli vuotta avaamattomana laatikossaan. Lopulta en kuitenkaan voinut olla avaamatta pakettia.
  Daisy taas on yksi tämän vuoden puolella tulleista nukeista eli suhteellisen uusi. Jotkut saattavat muistaa miltä hän näytti alunperin stock kuntoisena. Daisy on mun mielestä yksi mun kauneimmista nukeista.


  Daisy on siis metsän nymfi. Avery taas on ihminen. He tapasivat keskellä metsää kun Avery oli eksynyt metsään. Koko tarina löytyy Tarina-sivulta.



  Daisy ja Avery ovat mun mielestä niin söpö pari. Tosi suloinen. Vaikka Avery onkin nykyään menestynyt niin hän ei silti ole antanut sen nousta hattuun vaan kohtelee Daisyä edelleen kuin kukkaa kämmenellä.



  Ja syy miksi Avery eksyi metsään oli tämä^ Hän näki parhaan ystävänsä Alicen silloisen ihastuksen kanssa. Kun Avery näki heidät niin hän järkyttyi niin kovasti että juoksi metsään.



  No sitten on tämä pari; Alice ja Ulla. He ovat siis myös pari ja asuvat yhdessä. Heti kun he tapasivat niin he suorastaan lumoutuivat toisistaan.




  Siirrytäänpä sitten mun vähän uudempaan pariskuntaan. Kyseessä ovat siis Vestallica/Suuri Ihanuus ja Melody. Heidän tarinansa on täynnä surua ja yksinäisyyttä mutta myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. En paljasta näistä kahdesta niin paljoa sillä aion tehdä näistä kahdesta kuvatarinaa sitten kesällä.




  Eikö olekin söpö pari? Mun mielestä ainakin. Mutta mennäänpä eteenpäin. Vielä kaksi paria.



  Sitten olisi vuorossa Kiseki ja Fauna. Heti kun Kiseki saapui niin huomasimme näiden kahden välillä vetovoimaa. He ovat kuin luodut toisilleen.




  Viimeisenä muttei vähäisimpänä; Adara ja Sol. Adaran tarinaakaan en ole hirveästi kirjoitellut mutta hänen hahmonsa on siis yksinäinen jumalatar joka on tullut näiden tavallisten kuolevaisten maailmaan etsimään rakkautta. Ja ilmeisesti hän on jossakin vaiheessa tavannut Solin ja nyt he ovat pari.
  Nyt kysymys teille lukijoille. Onko teillä nukkepareja? Jos on niin kertokaa heistä toki ihmeessä.



Ensi kertaan!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, jotka olet ihanasti saanut suorastaan hohtamaan rakkautta ja romantiikkaa 💕💘💖 Sinulla on hienoja nukkeja ja olet tosi taitava kuvaamaan heitä 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥️ Tämä kommentti lämmittää sydäntä🥰

      Poista