Annabeth

 

  Heippa taas! Elikkä siis. Uusi nukkeni Annabeth sai tänään uudet chipit, obitsun ja peruukin. Hän näyttää nyt tuolta^

  Annabeth on niin kaunis nukke. Pidän hänestä vieläkin enemmän nyt kun hän näyttää itseltään. Annabeth on siis hahmoltaan mulle aika tärkeä koska hän on yksi mun vanhimmista omakeksimistä hahmoista.

  Olihan mun tottakai pakko mennä taas ulos kuvaamaan. Siellä oli suht kiva ilma. Ja olen melko tyytyväinen saamiini kuviin. Tänään olisi luvassa kuvatarinan uusi osa! Kyseessä on siis uusi osa Valkoiseen lintuun. Toivottavasti tääkin tarina tuottaa teille iloa eikä pelkästään vaan mulle.

Kuvatarina: Lohtu

Ciel: Kesän tullen, olin taas yksin.

Ciel: Aika juoksi aina vain eteenpäin. En voinut palata kotiin. Lalasta ei kuulunut mitään hänen lähtönsä jälkeen.

Ciel: Sitten tapahtui jotain mikä muutti elämäni pysyvästi. Tapasin Annabethin. Eräänä päivänä kuulin vaikerrusta ja itkua kun olin tapani mukaan metsässä. Hengailin erään lahon autiotalon lähettyvillä kuten tavallista. *ajattelee sarkastisesti* Ja kyllä, nukun siellä hiirien ja rottien kanssa.

Ciel: Nyt paljastan salaisuuden. Annabeth ei ole ihminen. Hän on saattaja. Hän saattaa kuolleita tuonpuoleiseen.

Ciel: Annabeth ei haluaisi olla kuolematon saattaja. Hän on hyvin yksinäinen. Hän on myös kiltein ja empaattisin tapaamani henkilö. Meistä tuli nopeasti ystävät. Välillämme vallitsee syvä yhteys. 

Ciel: Yhteytemme on vahvempi kuin minulla oli Lalan kanssa. Annabeth on erilainen. Saamme lohtua toisistamme. Hänessä on jotain mikä saa perhoset lepattelemaan vatsassani. En osaa kuvailla sitä tunnetta mutta se saa minut toivomaan ettei Annabeth lähde niin kuin ystäväni Lala.

Ciel: Ehkä..Ehkä voisin olla Annabethin kanssa enemmän kuin ystäviä?

Jatkuu