Sittenkin banshee

 

  Heippa taas! Otsikko saattaa mietityttää. Mikä ihmeen banshee? Niin tosiaan. Päätin tehdä Kruankesta sittenkin bansheen. Hänen profiilinsa on siis uusittu. Banshee on henki joka varoittaa kuolemasta kirkaisemalla. Otan taiteilijan vapauden tehdä Kruankesta sellaisen bansheen kuin haluan. Tämä on siis taiteilijan näkemys bansheesta.

  Muuten. Tilasin juuri uuden peruukin ja chipit Larissalle. En malta odottaa että ne saapuvat. Pitäisi myös hankkia lisää obitsuja nukeille. Mutta myöhemmin sitten.

  Tänään satoi vettä niin en viitsinyt mennä nukkejen kanssa ulos. Sitä paitsi olen nyt niin innoissani tästä uudesta nukketalosta. Mutta onneksi mulla oli tuo ylempi kuva vielä julkaisematta. Larissasta tuli joku ”satuprinssi”.

  Larissasta puheen ollen saatan muuttaa myös hänen hahmoaan jossain vaiheessa. En ole vielä varma. Mutta jos niin käy niin älkää hämmästykö. Katson miltä neiti näyttää sitten uusilla chipeillä ja peruukilla. Nimen Larissa aion kuitenkin hänellä pitää.

  Mutta hyviä uutisia niille jotka mun tarinoita lukevat. Tänään on luvassa uusi osa Likasateeseen. Pääsette näkemään lisää Kruankea. Kruanke on hahmona sellainen johon samaistun. Hän on muistuttaa luonteeltaan mua. Joopa joo. Päästän teidät lukemaan itse kuvatarinaa. Toivottavasti pidätte.

Kuvatarina: Kuiskauksia kuolleilta

Kruanke: *katsoo verhon takaa ikkunasta ulos*

Kruanke: Siitä on nyt jo kaksi viikkoa.

Kruanke: Kaikesta huolimatta muutto sujui ongelmitta…

Kruanke: Asuvatkohan he jo talossani? *tuntee surun vihlaisun*

Kruanke: *kuulee yhtäkkiä kovan kirkaisun ja parkaisee ääneen äänen voimasta*

Kruanke: *peittää käsillään korvansa* Äiti älä puhu noin kovaa! Rauhallisemmin…

Kruanke: *laskee kädet korviltaan* Noin. Nyt on parempi.

Kruanke: No niin äiti. Voit kertoa nyt minulle mistä on kyse. *kevyt ilma virta ympärillä leyhyttää tytön hiuksia*

Kruanke: *tuntee jonkun kulkevan selkänsä takaa ohitseen* Äiti?

Kruanke: *katselee nurkkaan jossa olettaa äitinsä seisovan* Tuntuuko se noin pahalta? Siis se talo… Vihaatko sitä niin paljon?

Voimakas tuuli leyhyttää verhoja vaikka ikkunat ovat kiinni.

Kruanke: *heittäytyy sängylleen* Kuule äiti. Ymmärrän sinua. Sinä kuolit siinä talossa. Sinulla on hyvä syy vihata sitä paikkaa.

Kruanke: *haukottelee ja hieroo väsyneenä silmiään*

Kruanke: Olisinpa minäkin samanlainen. Osaisinpa minäkin vihata sitä paikkaa. Mutta en osaa. Minä kasvoin sillä alueella. Kaikki kaverini ovat siellä. *tuntee lohduttavan silityksen poskeaan vasten*

Kruanke: *purskahtaa itkuun* Olen niin yksinäinen…

Jatkuu