Öinen hiippailija

 

  Heippa taas! Olin eilen tosi kipeä niin en oikein päässyt ulos kuvaamaan. Tuon yllä olevan kuvan olen muokannut oikein urakalla sillä tuo kuva on otettu mun omassa makuuhuoneessa. Kori nuken päässä on kylläkin ihan aito.

  Kyllä. Kori on viimeinkin valmis. Pääsen siis joku päivä tässä jatkamaan Kahlittua kuningatarta. Ja vaikka olin tosi kipeä eilen niin tänään vointi oli sen verran parempi että pääsin ulos kuvaamaan. 

  Mutta nyt päästän teidät lukemaan kuvatarinaa. Tänään julkaisen uuden osan Kantajaa. Toivottavasti pidätte tästäkin osasta. Olkaapa hyvät.

Kuvatarina: Piilossa

*pusikko kahisee*

Daisy: *huohottaa* En ole ikinä juossut näin lujaa…!

Daisy: En uskalla katsoa.. Menivätkö he?

Avery: En tiedä.

Avery: Luulen että reitti on nyt selvä.

Daisy: Mikä helpotus… *koittaa tasata hengitystä*

Avery: Oletko kunnossa?

Daisy: Olen minä. Hengästyin vain vähän.

Avery: Hyvä juttu. Noniin.. Jatketaan etsintöjä.

Daisy: Mitä? Noin vain?

Avery: Pääsimme sentään Mystic Hillsiin. Enää ei voi perääntyä. Se koru on löydettävä.

Daisy: Siitä ei tule helppoa. Tunnen sen luissani.

Avery: Kuka sanoi sen olevan helppoa? Tule.

Toisaalla samaan aikaan.

Marilyn: *kävelee metsässä* Jonnekin tännepäin he menivät.

Marilyn: Minne he oikein menivät?

Marilyn: Ei näy missään.

Marilyn: Voisiko olla että kadotimme heidät?

Marilyn: Emme löydä heitä. Mitä me teemme? Ihminen Mystic Hillissä aiheuttaa kaaoksen jos tieto leviää. Olen huolissani. Olen huolissani siitä mitä Averylle käy jos joku puolijumalista näkee hänet. Hän voi joutua pahoihin ongelmiin.

Anastasia: Se ei oikeastaan ole meidän vastuullamme.

Anastasia: Avery itse päätti karata. Hän itse päätti olla luottamatta meihin.

Marilyn: Mutta se on minun syyni. En antanut hänelle aihetta luottaa minuun. Ensin pelottelin häntä ruusuilla ja sitten vielä sanoin sellaista… En itsekään luottaisi itseeni jos olisin Avery.

Anastasia: Mitä sinä sanoit hänelle?

Anastasia: *katsoo siskoaan odottavaisena* No? Kerrohan mikä pelästytti hänet noin pahasti?

Marilyn: Sanoin hänelle olevani jumalatar ja että voin luoda tyhjästä mitä vain.

Anastasia: Ja tuo se siis oli mikä hänet pelästytti?

Marilyn: Niin.

Anastasia: Hän kai muisti vielä sen kun loit tyhjästä kauniit ruususi.

Marilyn: Sinä käskit kovistella heitä. Enkä arvannut että tässä kävisi näin. Olen hurjan pahoillani. Tämä kaikki meni ihan metsään.

Anastasia: Hei kuule, ei hätää. Löydämme heidät, selitämme tilanteen heille ja sitten keksimme keinon palauttaa heidät takaisin ihmisten maailmaan. Helppoa.

Marilyn: Mutta..

Anastasia: Ei muttia. Etsitään heidät.

Marilyn: Okei.

Jatkuu