Pelilaudalla

 

  Heippa taas! Anteeksi taas kerran myöhäinen ajankohta. Mutta tämä päivä on taas ollut täynnä kaikkea. Mulla on kuitenkin hyviä uutisia!

  Eli mitä uutisia? Nukkejeni uusi sohva on valmis. En malta odottaa että saatte nähdä sen! Jatkan siis tänään Likasade-kuvatarinaani. Tarvitsin tämän sohvan juuri tätä osaa varten. Mutta kyllä tällä sohvalla on käyttöä vielä tämän jälkeenkin.

  Olen niin kiitollinen tälle eräälle tutulleni joka tämän sohvan on minulle tehnyt! Kiitos paljon, jos siis olet tämä tuttu ja luet tätä postausta. Kiitos. Mutta nyt itse tarinaan. Tämä taitaa olla lempi osani Likasateessa.

Kuvatarina: Leffailta

Kruanke: Kaikesta huolimatta leffailtamme sujuu hyvin.

Kruanke: *säätää ääntä pienemmäksi mainoskatkon ajaksi*

Kruanke: Tuntuu kuin mainokset kestäisivät ikuisesti…

Kruanke: Mitä pidät elokuvasta äiti?

Kruanke: *kääntää päätään äitinsä suuntaan* Niinpä. Jos joku näkisi minut nyt puhumassa hänelle niin hän ajattelisi minun olevan hullu. Mutta vaikka en näekään häntä niin minä tiedän hänen olevan tuossa aivan vieressäni. 

Kruanke: Ja vieläkin mainoksia… Kuinka kauan nämä oikein kestävät?

Hetken kuluttua.

Mainokset loppuivat jo jokin aika sitten.

TV on edelleen päällä.

Kruanke: *on sikeässä unessa*

Kruanke: *puhuu unissaan jotain epäselvää*

Näkymätön nainen kävelee ikkunan luokse. Aikaisemmin hän oli tuntenut olonsa kurjaksi. Mutta nyt. Nyt hän tuntee olonsa jälleen elinvoimaiseksi. Ehkä tyttären kanssa vietetty aika sai sen aikaan.

Nainen katsoo tytärtään. Sitten se jysähtää hänen tajuntaansa. Se karu tosiasia. ”Tämä ei voi jatkua näin.”, hän lausuu äänellä jonka vain hän kuulee.

Nainen kulkee nukkuvan tyttärensä luo. ”Hän on elossa ja minä olen kuollut.” Nainen katsoo säälien tytärtään. ”Mutta hänellä ei ole muitakaan.” Nainen silittää äidillisesti tytön hiuksia varoen herättämästä häntä. ”Olen kaikesta huolimatta hänen äitinsä. Olen täällä suojellakseni häntä.”

Jatkuu