Tiimalasi

 

  Heippa taas! Tänään se siis tuli! Nimittäin se juttu jonka tilasin netistä kuvatarinaani varten. Ja sehän tarkoittaa siis sitä että Valkoinen lintu saa jälleen jatkoa.

  En millään malta odottaa että ne kaksi uutta nukkea saapuvat. Olen heistä niin innoissani. En ole täysin varma mitkä nimet annan heille ja millaisen hahmon annan heille. Mutta pikkuhiljaa ideat alkavat muotoutua.

  Mutta mennäänpä itse tarinan pariin. Tämä on siis yhdestoista osa. Olkaapa hyvät!

Kuvatarina: Kuolematon

Ciel: Elämä saattajana ei ole helppoa. Kaikki se inho ihmisten silmissä.

Ciel: Vaikka luulin olevani se kovis.

Ciel: Silti se kaikki oli minulle liikaa.

Ciel: Annabeth saa sen näyttämään niin helpolta. Niin luonnolliselta.

Ciel: Tiedän ettei se ole helppoa. Silti…

Annabeth: Olen niin pahoillani, Ciel. Tämä ei ole lainkaan sinun juttusi. Oli itsekästä vaatia tätä sinulta.

Ciel: Mutta… Olemme tehneet tätä vasta pari päivää. Opin kyllä vielä.

Annabeth: Se ei ole tarpeen.

Ciel: Mitä- *lause keskeytyy*

Annabeth: *ojentaa Cielille kultaisen tiimalasin* Tässä.

Ciel: Mikä tämä on?

Annabeth: Sain sen isältäni. Se on eräänlainen keino huijata kuolemaa.

Ciel: Eli kunhan kannan tätä mukanani niin olen kuolematon?

Ciel: Jos tämä toimii niin hyvä on. En ollut kovin pätevä viikatemies. Anteeksi. Saattaja.

Annabeth: Kanna sitä aina mukanasi. Älä hukkaa sitä.

Ciel: Tietysti. Onko tässä vielä muita sääntöjä?

Annabeth: Aina kun aika meinaa loppua niin sinun on käännettävä tiimalasi ympäri jotta saat lisää aikaa.

Ciel: Hyvä on. Ei se yhtä vaikeaa ainakaan voi olla kuin saattajan työ.

Annabeth: Minulla on vielä yksi yllätys sinulle.

Ciel: Mikä?

Annabeth: Katso tuonne.

Ciel: *kääntyy katsomaan eikä voi uskoa silmiään*

Jatkuu