Kaunis kuin kukka

 

  Heippa taas! Ja on kyllä ollut huikeat kuvausilmat! Vähän tää kuumuus tekee mulle huonon olon mutta kyllä tää tästä. Onneksi on ilmastointi. Kesä on silti mun lempi vuoden aika ja kesällä saa niin ihania kuvia.

  Mutta mitäs nyt tapahtuu? Aivan. Olen kirjoittanut jo neljä tarinaa loppuun ja aloitan pian uuden kuvatarinan joka kertoo Victoriasta ja Primrosesta. Mutta tänään päätin aloittaa uuden jatkuvan kuvatarinan joka kertoo Averystä ja Daisystä. 

  Mulla on myös muuta kerrottavaa. Mulle on tänään saapunut uusi nukke! @dollylollies siis myi mulle nuken. Kiitos tuhannesti kaupoista! Tää uusi nukke on niin söpö ja ihana. Tulette näkemään häntä kuvatarinoissa paljon. Hänen nimensä on siis Rythm ja voi olla että vaihdan hänen peruukkinsa tai sitten en. Hän näyttää suloiselta noinkin. Ja tähän väliin laitan pari kuvaa Rythmistä. Huomenna sitten kuvailen häntä jotain hienompaa taustaa vasten.

  Mutta tänään olisi siis luvassa Kantaja-kuvatarinan ensimmäinen osa. Tää tarina sijoittuu Sydänten talven jälkeiseen aikaan. Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Se voi muuttaa kaiken

Avery: *samoilee metsässä*

Daisy: *kävelee tyttöystävänsä perässä hengästyneenä* Ollaanko jo perillä?

Avery: Ei ihan vielä… *katselee ympärilleen*

Avery: Mutta.

Daisy: *tylsistyneenä*

Avery: *katselee edelleen ympärilleen* Olin varma että se on täällä..

Daisy: Mikä?

Avery: Tännepäin. Se on takuulla täällä. *viittoo kädellään oikealle ja kipittää tiehensä*

Daisy: Vaikka rakastankin Averyä niin olen kyllästynyt rämpimään metsässä.

Daisy ja Avery jatkavat matkaansa metsässä. Edelleen noin tunnin kuluttua.

Avery: Onpa täällä kaunista.

Daisy: Voin huonosti.

Avery: Mitä? Miksi? Voivatko haamutkin sairastua?

Daisy: Se on henkistä pahoinvointia, ei mitään fyysistä.

Avery: Odota. Kerro minulle siitä lisää. Istutaan alas.

Hetken kuluttua.

Daisy: *istuu tyytyväisenä kallion päällä*

Avery: Noniin. Kerrohan? Mikä tekee sinulle huonon olon?

Daisy: Tämä metsä.

Avery: Mutta miksi? Sinähän olet kotoisin täältä. Olet metsän nymfi.

Daisy: Olin aina mielestäni vankina täällä metsässä. Se aika jonka vietin täällä oli niin surullista ja yksinäistä. Nyt kun olen ollut kanssasi kaupungissa, en kaipaa tänne. Sillä se aika jonka olen viettänyt kanssasi on ollut minulle kaikkein onnellisinta aikaa.

Avery: Ymmärrän sen.

Daisy: Siksi metsässä olo tuntuu nyt väärältä.

Avery: Ymmärrän senkin. Lähdetään täältä heti kun olemme löytäneet sen korun.

Daisy: *hämmästyneenä* Mikä koru?

Avery: *katsoo kaukaisuuteen* Löysin antikvariaatista ulkomailla ollessani vanhan kirjan. Siinä kerrottiin korusta joka tekee sen kantajasta kuolemattoman.

Daisy: *on hetken hiljaa* Ja sinä aiot etsiä sen?

Avery: Kyllä. *pitää pienen tauon puheissaan* Minä aion löytää sen. Olen jäljittänyt sitä korua siitä asti. Sen pitäisi löytyä tästä metsästä. Se voi muuttaa kaiken, Daisy. Ihan kaiken. Oikeasti.

Daisy: Jos se on noin tärkeää niin minä autan sinua löytämään sen.

Avery: Autatko? Entä huono olosi?

Daisy: Se meni ohi. Sillä… Olenhan täällä sinun kanssasi.

Jatkuu