Luontoon

 

  Heippa taas! Kuvasin nämä kuvat oikeastaan eilen mutta pääsin tekemään tätä postausta vasta tänään. Oon niin iloinen kun lumi on poissa ja pääsin viimeinkin kuvaamaan lempi paikkoihin lähimetsään.

  Tänään Primrose saa olla metsän jumalatar tai joku. En tiedä, mutta hän on tosi söpö noilla sarvilla. Oon vähän suunnitellut että askartelisin tuollaiset sarvet joskus mutta en ole saanut aikaiseksi.

  Mutta nyt se paras osuus. Kuvatarinan uusi osa tulee tässä. Olkaapa hyvät!

Kuvatarina: Uusi alku

Ciel: *räpyttelee silmiään hämmästyneenä* Onpa söpö talo!

Annabeth: Se on uusi kotisi.

Ciel: Siis onko tuo talo meidän?

Annabeth: Se on.

Ciel: Onko se todella meidän? *innostuu* Miten ihana! Se on tosi suloinen! Olen aina haaveillut talosta. *vilkaisee kuraisia varpaitaan häveten ja jatkaa sarkastisesti* Ymmärrettävästi.

Annabeth: Olet ollut koditon niin kauan. Mutta nyt se muuttuu. Voit aloittaa alusta.

Annabeth: Tule. Esittelen paikkoja.

Ciel: *puristaa tiimalasia kädessään ja hymyilee lämpimästi Annabethille* Olen valmis. Näytä minulle.

Annabeth: Katsohan. Täällä on ihana merinäköala. Olen aina haaveillut tälläisestä. Toivottavasti sinäkin pidät.

Ciel: Rakastan sitä. Ihan oikeasti. Olet löytänyt meille ihanan kodin. En tiedä miten kiittäisin sinua.

Annabeth: Ei sinun tarvitse kiittää. Mennäänkö uuteen kotiimme?

Ciel: Mennään vain.

Ciel: *lähtee kävelemään kohti taloa ja miettii*

Tuuli puhaltaa puiden latvoissa.

Ciel: En olisi uskonut silloin kun karkasin että olisin joskus tässä pisteessä. Vaikka minuun sattuu edelleen menneisyys niin voin silti olla onnellinen. Onhan minulla Annabeth. Ehkä haavat parantuvat. Ehkä?

Loppu