Säröjä todellisuudessa

 

  Heippa taas! Tänään tuli otettua pitkästä aikaa taas nukketalossa kuvia. Kävin kyllä ulkona mutta kuvien ottaminen siellä ei oikein sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. En ollut niihin kuviin tyytyväinen joten tulin sisälle ja otin kuvia nukketalossa. Tämä onkin ensimmäinen kerta koskaan kun kuvaan Emmaa nukketalossa.

  Tällä kertaa täytyy sanoa se että olen niin tyytyväinen siihen miltä nää kuvat näyttää. Muokkauskin onnistui kivasti vaikka vähän pientä haastetta olikin. Toi ylempi kuva liittyy muuten vahvasti mun tulevaan kirjaan niin kuin otsikkokin. En kylläkään paljasta sen enempää. Mennään nyt niihin kuviin ja kuvatarinaan. Tämä tarina on mulle erityisen rakas koska se liittyy siihen kirjaan jota kirjoitan. Myös Emma on mulle erityisen rakas. Hän on Kristiinan ohella mun lempi nukke.

Kuvatarina: Toivon kipinä

Emma: *ajatuksissaan*

Emma: *huokaisee raskaasti* Tämä on todella rankkaa. Pitäisi opiskella. Pitäisi paeta täältä. Mutta miten? *vilkuilee ympärilleen* Kristiinaa ei näy. *huokaisee uudelleen* Täytyy jatkaa opiskelua.

Tulee aamu. Aurinko nousee.

Emma: Huh että väsyttää.

Emma: *haukottelee* Olen opiskellut koko yön.

Emma: *kääntää päätään ja aurinko häikäisee silmät* Hei, aurinko nousee!

Emma: *kömpii vuoteessaan lähemmäs ikkunaa* Rakastan tätä hetkeä vuorokaudessa. Uusi aamu tuo aina mukanaan toivoa. Toivoa siitä että asiat olisivat vielä joskus paremmin.

Emma: *hymyilee haikeasti ja itkee* Ehkä minullakin on vielä toivoa.

Loppu