Surullinen lumiukko

 

  Heippa taas! Oli taas ihanaa nukkeja kuvatessa enkä malta millään että pääsen näyttämään nämä kuvat teille! Näin tällä kertaa poikkeuksellisen paljon vaivaa näihin kuviin ja olen aivan liian innoissani.

  Tosiaan. Vaikka olen sanonut etten tee jatkuvaa kuvatarinaa Kristiinasta niin tänään olisi silti luvassa yksiosainen tarina Emmasta ja Kristiinasta. Vaikka he esiintyvätkin tarinassa niin pyrin olemaan paljastamatta liikaa tulevasta kirjastani.

  Emma on ehdottomasti mun talvinukke. En käsitä miten hyvin hän sopiikin tuohon lumen keskelle. Mutta mennäänpä sitten itse tarinaan.

Kuvatarina: Surullinen lumiukko

Kristiina: *tekee lumienkeliä* Voiko aikuinen innostua näin paljon lumesta? *karistaa ajatuksen ja sanoo itselleen mielessään:* Kyllä voi.

Emma: *tekee lumipalloa* Ihanaa olla kerrankin huoleton. Kaiken kokemamme jälkeen.

Emma: Noin! Ensimmäinen on valmis!

Hetken kuluttua.

Emma: Nyt se näyttää jo aika hyvältä! Paitsi että…hmm. Jotain puuttuu.

Emma: Ehkä voisin koristella sitä hieman. Nyt se näyttää vain kasalta isoja lumipalloja…

Emma: Nyt keksin! Se tarvitsee napit! Ja ehkä vielä silmät ja suun. *katselee ympärilleen etsien kiviä* Pakko kai se on lähteä etsimään. Odota tässä lumiukko.

Noin tunnin etsinnän jälkeen Emma palaa takaisin kivien kanssa.

Emma: Kas niin. *alkaa asetella kiviä paikalleen*

Emma: Näytät jo paremmalta.

Emma: *katsoo lumiukkoa*

Emma: Vaikkakin surulliselta… Olet todella surullinen. Yrität hymyillä kaikesta siitä huolimatta.

Emma: *asettaa porkkanan paikalleen lumiukon nenäksi* Vaikeuksien kautta voittoon. Olet kuin minä.

Loppu