Ruska

 

  Heippa taas! Tänään olisi pitkästä aikaa luvassa kuvatarinaa! Tämä olisi siis Kesyttömän viides osa. Kesytön inspiroi tällä hetkellä niin huimasti! Mutta niinpä niin. Toivottavasti tekin huomaatte sen ja saatte iloa mun tarinoista. Tässä tulee siis Kesyttömän viides osa!

Kuvatarina: Mustasieluinen

Tuuli leyhyttää kahisevia syksyn lehtiä.

Fairy: Vaikka paikka on kaunis, siinä piilee tietynlaista synkkyyttä. Sellaista mistä en pidä.

Fairy: *kulkee syksyisessä metsässä*

Fairy: Minun on päästävä täältä pois. Dyxasis odottaa minua.

Aurinko menee pilveen.

Fairy: Mitä tapahtuu? Dyxasis auta! Tiedän että kuulet minua! *sitten Fairy näkee hänet*

Fairy: *järkyttyy niille sijoilleen* Emera.

Emera: *kääntyy katsomaan Fairyä* Dyxasis ei kuule. *kylmästi*

Emera: Minä sen sijaan kuulen.

Fairy: *ei saa sanaa suustaan*

Emera: *kävelee naista kohti*

Emera: Joten mitä jos lähtisit minun matkaani?

Emera: Fairyseni.

Fairy: *tukahduttaa äkillisen kuvotuksen tunteen* En ikinä! Tunteeni sinua kohtaan ovat mustempia kuin sysi musta sielusi! 

Fairy: *lähtee juoksemaan pakoon Emeraa*

Hetken kuluttua toisaalla.

Fairy: Täältä hän ei löydä minua.

Fairy; *nyyhkyttää* Miten olenkin voinut olla näin sinisilmäinen? Pidin Emeraa ennen parhaana ystävänäni. *itkee vielä vuolaammin* Voi Dyxasis…. Auta minua jos kuulet minut!

Samaan aikaan toisaalla.

Emera: Tänne hän meni. Tunnen hänen keijukaismaisen energiansa.

Emera: Häntä ei kylläkään näy.

Sitten unen ulkopuolella.

Fairy: *itkee ja vaikeroi unissaan*

Fairy: *kirkaisee mutta sitten yrittää rauhoittua*

Sillä välin kirjastossa.

Dyxasis: Noniin. Katsotaanpa mitä täältä löytyy. Noituuden alkeet… Luonnon noidat…. Lohikäärmeet…. Ei. Ei näistä ole apua.

Dyxasis: Mitä siis voin tehdä auttaakseni Fairyä? Näistä kirjoista ei ole mihinkään!

Jatkuu