Aaltojen ääniä

 

  Heippa taas kaikki! Tänään olisi taas luvassa kuvatarinan uutta osaa. Tämä on Kun Valo Kuoli -tarinan toinen luku. Täytyy myöntää, että olen tästä tarinasta enemmän kuin innoissani. Toivottavasti tekin pidätte. Mennään nyt itse tarinaan.

Kuvatarina: Myrskyisä yö

  ”Maailma sai alkunsa kun aurinko itki yksinäisyyttään kultaisia kyyneliä.

Myöhemmin aurinko tuli lihaksi ja vereksi.

Jottei olisi enää koskaan yksin.

Hänen tekonsa vuoksi maailma syöstiin pimeyteen.”

- muinainen ennustus

  Aurinkolilja kulki metsän siimeksessä. Kaikki oli rauhallista. Vaikka ikiyö vallitsi. Oli kuin pimeys olisi nielaissut kokonaisen maailman. Sammaleet tuntuivat märiltä ja karheilta Aurinkoliljan paljaiden jalkojen alla. Hän oli kulkenut jo pitkään metsässä eikä ollut löytänyt vieläkään kylään. Hän alkoi epäillä ja uskoa, että oli eksynyt.

  Pimeä metsä tuntui luotaan työntävältä. Ehkä jopa vaaralliselta. Metsässä ei ollut yhtä ainoatakaan valon lähdettä. Nyt kun Aurinkolilja oli poissa taivaalta. Hän tiesi hyvin mitä hänen tulisi tehdä. Hän ei kuitenkaan halunnut olla yksin. Hän ei menisi enää takaisin taivaalle. Siitä hän oli varma.

  Yhtäkkiä hänen edessään aukeni todella kaunis kukkaniitty. Vaikka oli pimeää kukat näyttivät maagisen kauniilta. Se sai Aurinkoliljan hymyilemään.

  Hetken ihailtuaan kukkaniittyä Aurinkoliljalle tuli outo olo. Ihan kuin kukkaniityssä olisi jotain tuttua. Se muistutti häntä jostakin tärkeästä. Aurinkolilja palasi mielessään kauas menneeseen aikaan. Aikaan jolloin maailma oli vielä nuori. Ja siinä ajassa kylässä eli Aurinkoliljan ensirakkaus. Naisen nimi oli ollut Kuu. Valitettavasti nainen oli kuollut nuorena. Aurinkolilja hymyili kyyneltensä läpi. Kukat muistuttivat häntä Kuusta.

  Vaikka Aurinkolilja olikin rakastanut Kuuta tämä tuskin olisi tuntenut samoin. Eihän Kuu edes tiennyt hänen olemassaolostaan. Välillä Aurinkolilja pohti mitä olisi tapahtunut jos hän olisi laskeutunut taivaasta ja näyttäytynyt Kuulle. Kuu olisi varmana pelästynyt ja pelännyt häntä. Kuka ei pelkäisi jumalaa?

  Kävellessään eteenpäin Aurinkolilja muisti pian minkä vuoksi oli laskeutunut taivaasta. Hänen edessään kohosi suuri ja kaunis kirsikkapuu. Osa sen kukista oli auki mutta osa olivat vielä nupulla.

 

  Aurinkolilja tunsi kylmän pisaran vasten kasvojaan. Sitten toisen. Ja lopulta kolmannen.

Alkoi sataa.

Vettä tuli kuin kaatamalla. Aurinkolilja paleli. Hän suorastaan hytisi kylmästä. Mitä vielä tulisi? Siis kaiken tämän lisäksi.

  Samassa ukkonen jyrähti ja salama välähti taivaalla. Aurinkoliljan tulisi löytää sateensuoja. Pian.

Jatkuu