Se puraistu omena

  Heippa taas ihanat! Päätin tänään että alan julkaista uutta kuvatarinaa. Tää tarina kertoo mun nukesta Aurinkoliljasta. Tää tarina on muodostunut mun päässä pikkuhiljaa ja nyt en malta olla julkaisematta sitä. Päätin antaa tämän tarinan nimeksi Kun Valo Kuoli. Synkästä nimestään huolimatta tämä on kaunis, mutta mystinen tarina. Mutta mennäänpä itse ensimmäiseen osaan. Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Aurinko

  Aurinko valaisi taivaankannen loistavilla valonsäteillään. Oli taas se aika vuodesta kun kirsikkapuut kukoistivat. Pian kukinta olisi kuitenkin ohi. Tämä oli kynnyshetki kevään ja kesän välillä. Aurinko tiesi ettei saisi koskaan tilaisuutta olla onnellinen. Aurinko oli koko elämänsä sanonut itselleen ettei saisi poistua taivaalta. Koko pitkän elämänsä hän oli muistuttanut itseään miksi oli olemassa. Hän oli aina ajatellut muita eikä ollut kysynyt itseltään mitä hän halusi.

  Aurinko mietti hetken. Hän katseli kauniita vaaleanpunaisia kirsikkapuun kukintoja ja mietti minkälaista olisi ihailla niitä maasta käsin. Sitten Aurinko päätti ettei aikoisi viettää koko pitkää ikuisuuttaan vain möllöttämällä taivaalla.

  Laskeutuessaan taivaalta maan päälle Aurinko hohti edelleen kirkkaasti. Lopulta valo alkoi hiipua ja saada aineellisen muodon. Ja niin aurinko tuli lihaksi ja vereksi. Ollakseen yksi heistä; ihminen. Mutta mikä hän lopulta oli? Hän ei ollut ihminen. Mikä oli siis ihmisen ja jumalan ero? Sitä pieni Aurinko ei vielä käsittänyt. Hän oppisi sen varmasti maan päällä ollessaan.

  Hänen niskaansa syttyi koristamaan kaunis kuvio joka näytti mustalta auringolta. Tatuointi tuntui imeneen itseensä kaiken valon maailmasta. Vasta silloin Aurinko oivalsi katsoa ympärilleen. Kaikki valo oli kadonnut maailmasta. Maailmaa vallitsi ikiyö.

  Aurinko yritti palauttaa päivän voimillaan mutta turhaan. Yö oli ja pysyi.

"Mitä minä voin tehdä?" hän kuiskasi.

  Valo oli poissa. Se oli poissa. Se suretti kovasti Aurinkoa. Yö tuntui läpitunkemattoman synkältä. Aurinko hädin tuskin näki kättään pidemmälle. Sitten pikkuhiljaa silmät tottuivat hämärään.

  Aurinko muisti että kukkulan laidalla sijaitsi pieni kylä. Hän saisi sieltä apua. Varoen hän lähti suunnistamaan kohti kylää. Hiekkatien kivet olivat pieniä ja teräviä eikä Auringolla ollut kenkiä. Tuntui kuin olisi kävellyt neulojen päällä.

  Sitten Aurinko tajusi ettei voisi paljastua ihmisille. Hän ei voisi kertoa totuutta joten hän päätti, että nimi jonka hän kertoisi ihmisille olisi Aurinkolilja. Ei enempää eikä vähempää.

Jatkuu