Lumisadepallon sisällä

 

  Heippa taas! Taas uutta postausta! Jostain kumman syystä mun vanhemmat nuket inspiroivat nyt huimasti. Nimittäin Kiseki pääsi lumisadepallon sisään.

  Älkää nyt pelästykö. Nyt on niin että osa vanhemmista nukeistani saavat uudet hahmot ja nimet. Myös joidenkin nukkien ulkonäöt muuttuvat. Mutta tietyt nuket pysyvät ennallaan. Esimerkiksi kaksoset pysyvät samanlaisina kuin aina ennenkin.

  Miten tämä kaikki vaikuttaa kuvatarinoihin? Aion jättää osan tarinoista kesken. Syy tähän on nukkejen hahmojen muuttuminen. Siitä syystä. Toivottavasti teitä ei haittaa tämä. Uusia tarinoita on kuitenkin tulossa ja toivon että pidätte niistäkin. Ja ne keskeneräiset tarinat joita jatkan niin kirjoitan ne loppuun tällä mun uudella tyylillä.

  Mutta mitäpä muuta tänään? Tänään olisi luvassa vähän kuvatarinaa kaksosista. Tässä tulee Lasityttöjä-kuvatarinan neljäs luku.

Kuvatarina: Soitto tuonpuoleiseen

  Lähdettyään isänsä talosta Marilyn ja Anastasia päättävät saada yhteyden äitiinsä. Äidille olisi kerrottava surulliset uutiset. Lisäksi äiti olisi heidän ainoa toivonsa saada katto pään päälle. He olisivat muuten omillaan. Eivätkä tytöt vieläkään täysin tiedä mihin heidän isänsä kuoli.

  ”Anastasia! Anastasia! Odota! En pysy perässäsi! Kertoisitko edes mihin me olemme matkalla?” Marilyn puuskuttaa. Anastasia ei pysähdy.

”Odota!” Marilyn huutaa hänen peräänsä hengästyneenä. Kun sisar ei kuuntele hän huutaa tälle:

”Seis!”

  Anastasia pysähtyy kuin seinään ja Marilyn törmää hänen selkäänsä. Marilyn keskittyy hetken hengittämiseen. Hän vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ja katsoo sitten vakavana Anastasiaa.

”Kerro jo mihin me menemme! Ole kiltti”, hän sanoo. Sisar on hetken hiljaa. Sitten hän kääntyy kasvoillaan vakava päättäväinen ilme.

”Joskus kun olin lapsi, isämme kertoi minulle tarinan puhelinkopista. Se oli omituinen tarina mutta uskoisin, että siitä on meille hyötyä”, Anastasia selittää. Marilyn kurtistaa kulmiaan.

”Mikä puhelinkoppi?” hän kysyy.

”Isä kertoi minulle tarinan pojasta joka tahtoi soittaa äidilleen vain yhden puhelun”, Anastasia jatkaa.

”Miten se meihin liittyy? Mikä tarina?” Marilyn kyselee kärsimättömänä.

”Joten poika löytää puhelinkoppiin ja soittaa puhelun. Puheluun ei kuitenkaan vastaa pojan äiti vaan vieras nainen. Pojan ikäinen koska tarinassa poika on parikymppinen. Kuitenkin”, Anastasia kertoo.

”Mutta se on vain iltasatu jonka isäsi keksi. Miten se meihin liittyy?” Marilyn kysyy uudelleen.

”Uskon että tarina on totta ja että isä oli tarinan poika. Uskon että puheluun vastasi äitimme. Siksi tarina on tärkeä Marilyn. Isä ja äiti tapasivat toisensa niin. Tarinan mukaan puhelinkopilla voi soittaa mihin tahansa, jopa jumalten maailmaan”, Anastasia jatkaa selitystä.

”Mutta”, Marilyn aloittaa. Anastasia kuitenkin keskeyttää.

”Minä aion löytää sen kopin”, tyttö sanoo päättäväisesti. Sitten hän jatkaa matkaa hämmentynyt Marilyn kintereillään.

”Mutta”, sisar yrittää.

”Ei muttia. Mennään”, Anastasia huikkaa olkansa yli.

”Mutta miksi luulet, että se puhelinkoppi on jossain täällä? Kertoiko tarina sen?” Marilyn kyselee.

”Isä on varttunut näillä main koko ikänsä. Isä ja äiti tapasivat toisensa kun he olivat nuoria. Se on täällä. Luota minuun”, Anastasia vastaa.

”Hyvä on. Etsitään se mystinen koppi”, Marilyn toteaa kohauttaen olkiaan.

  Kuljettuaan jonkin matkaa Anastasia pysähtyy. Hän suorastaan jännittyy.

”Mitä nyt?” Marilyn kysyy.

”Hys. Katso”, Anastasia sanoo. Marilyn kääntää päätään katsoakseen suuntaan jonne hänen sisarensa on naulinnut katseensa. Ja siinähän se kököttää. Puhelinkoppi.

Jatkuu