Säröjä todellisuudessa

 

  Heippa taas! Tänään tuli otettua pitkästä aikaa taas nukketalossa kuvia. Kävin kyllä ulkona mutta kuvien ottaminen siellä ei oikein sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. En ollut niihin kuviin tyytyväinen joten tulin sisälle ja otin kuvia nukketalossa. Tämä onkin ensimmäinen kerta koskaan kun kuvaan Emmaa nukketalossa.

  Tällä kertaa täytyy sanoa se että olen niin tyytyväinen siihen miltä nää kuvat näyttää. Muokkauskin onnistui kivasti vaikka vähän pientä haastetta olikin. Toi ylempi kuva liittyy muuten vahvasti mun tulevaan kirjaan niin kuin otsikkokin. En kylläkään paljasta sen enempää. Mennään nyt niihin kuviin ja kuvatarinaan. Tämä tarina on mulle erityisen rakas koska se liittyy siihen kirjaan jota kirjoitan. Myös Emma on mulle erityisen rakas. Hän on Kristiinan ohella mun lempi nukke.

Kuvatarina: Toivon kipinä

Emma: *ajatuksissaan*

Emma: *huokaisee raskaasti* Tämä on todella rankkaa. Pitäisi opiskella. Pitäisi paeta täältä. Mutta miten? *vilkuilee ympärilleen* Kristiinaa ei näy. *huokaisee uudelleen* Täytyy jatkaa opiskelua.

Tulee aamu. Aurinko nousee.

Emma: Huh että väsyttää.

Emma: *haukottelee* Olen opiskellut koko yön.

Emma: *kääntää päätään ja aurinko häikäisee silmät* Hei, aurinko nousee!

Emma: *kömpii vuoteessaan lähemmäs ikkunaa* Rakastan tätä hetkeä vuorokaudessa. Uusi aamu tuo aina mukanaan toivoa. Toivoa siitä että asiat olisivat vielä joskus paremmin.

Emma: *hymyilee haikeasti ja itkee* Ehkä minullakin on vielä toivoa.

Loppu

Pikkuinen tonttutyttö

 

  Heippa taas! Lumet ovat taas sulaneet joten piti muokata noi lumihiutaleet tuohon kuvaan. Ja pakko hehkuttaa tota hattua Adaran päässä. Olen siis itse suunnitellut sen ja eräs tuttuni auttoi toteuttamaan sen. Itsellä kun ei pysy oikein nuo puikot käsissä. Kiitos siis hänelle.

  Näin siis paljon vaivaa kun otin yksiä ulkokuvia. Sitten kun tulin sisälle niin tajusin että mun huoneessa on yksi täydellinen kuvauspaikka ja päädyin ottamaan sitten sisäkuvia. Ja hups, julkaisen tänään nämä sisäkuvat. (Ulkokuvat joskus toiste sitten.) Mutta niin. Mennäänpä kuviin. Pääsette myös taas lukemaan mun kirjoittamaa runoa. Tai ehkei se ole ihan runo mutta sitä muistuttava. Samapa tuo. Toivottavasti pidätte.

Runo: Värimme

Olen väreissä mutta silti väritön

Missä ovat värimme

Kun hymyilen kyynelten läpi

Kun maailmani maalautuu jälleen harmaaksi

Auta minua

Tartu käteeni ja sano että kyllä kaikki järjestyy

Kun on käynyt läpi dystopian

Täytyy vain luottaa että elämä kantaa

Kirjoitan kauniin laulun

Ehkä laulan sen

Ehkä jonakin päivänä

Laulaisin sen jos vaan voisin

Jos ääneni kantaa

Loppu

Kiitos kun katsoit! Nähdään taas seuraavassa postauksessa!

”Ja sinun soittosi kuulin”

 

  Heippa taas! Tänään tuli otettua vähän sisäkuvia koska ulkona ei ole oikein kiva ilma tänään. Kaikki lumi on sulanut pois. Mutta onneksi nämä sisäkuvat on mun mielestä ihan älyttömän hienoja! Rakastan tota viulua.

  Oli ihan sairaan vaikeaa saada Emma pysymään pystyssä mutta onnistuin kuitenkin. Seuraavaksi pääsettekin näkemään kuvia ja itse kirjoittamani runon liittyen Emmaan. Toivottavasti pidätte!

Runo: Ja sinun soittosi kuulin

Tyttö soittaa viuluaan

Istun hiljaa vaan

Kuuntelen

Soittos kuuluu halki taivaan ja maan

Ja sinun soittosi kuulin

Se on kaunein ääni jonka olen kuullut

Soittos avulla luokses tulin

Enkä luotas lähde en

Loppu

Surullinen lumiukko

 

  Heippa taas! Oli taas ihanaa nukkeja kuvatessa enkä malta millään että pääsen näyttämään nämä kuvat teille! Näin tällä kertaa poikkeuksellisen paljon vaivaa näihin kuviin ja olen aivan liian innoissani.

  Tosiaan. Vaikka olen sanonut etten tee jatkuvaa kuvatarinaa Kristiinasta niin tänään olisi silti luvassa yksiosainen tarina Emmasta ja Kristiinasta. Vaikka he esiintyvätkin tarinassa niin pyrin olemaan paljastamatta liikaa tulevasta kirjastani.

  Emma on ehdottomasti mun talvinukke. En käsitä miten hyvin hän sopiikin tuohon lumen keskelle. Mutta mennäänpä sitten itse tarinaan.

Kuvatarina: Surullinen lumiukko

Kristiina: *tekee lumienkeliä* Voiko aikuinen innostua näin paljon lumesta? *karistaa ajatuksen ja sanoo itselleen mielessään:* Kyllä voi.

Emma: *tekee lumipalloa* Ihanaa olla kerrankin huoleton. Kaiken kokemamme jälkeen.

Emma: Noin! Ensimmäinen on valmis!

Hetken kuluttua.

Emma: Nyt se näyttää jo aika hyvältä! Paitsi että…hmm. Jotain puuttuu.

Emma: Ehkä voisin koristella sitä hieman. Nyt se näyttää vain kasalta isoja lumipalloja…

Emma: Nyt keksin! Se tarvitsee napit! Ja ehkä vielä silmät ja suun. *katselee ympärilleen etsien kiviä* Pakko kai se on lähteä etsimään. Odota tässä lumiukko.

Noin tunnin etsinnän jälkeen Emma palaa takaisin kivien kanssa.

Emma: Kas niin. *alkaa asetella kiviä paikalleen*

Emma: Näytät jo paremmalta.

Emma: *katsoo lumiukkoa*

Emma: Vaikkakin surulliselta… Olet todella surullinen. Yrität hymyillä kaikesta siitä huolimatta.

Emma: *asettaa porkkanan paikalleen lumiukon nenäksi* Vaikeuksien kautta voittoon. Olet kuin minä.

Loppu

Tarina jatkuu!

 

  Heippa taas! Tänään innostuin jatkamaan Likasade-nimistä kuvatarinaani. En ole siis kyllästynyt tarinoiden tekoon tai mitään. Kirjan kirjoittaminen tuntuu vievän kaiken aikani mutta yritän kyllä parhaani mukaan postata tänne.

  Tänään oli oikein mukavaa kuvata. Oli nätti valoisa sää eikä liian kylmä. Rakastan myös näissä mun kuvissa sitä miten upealta Zethys näyttää noiden uusien vihreiden hiustensa kanssa. Hän on niin söpö! Myös Adara on niin super kaunis pinkkihiuksisena. En vain millään pääse yli.

  Ennen kuin päästän teidät lukemaan kuvatarinaa niin muistuttelen tulevasta kysymyspostauksesta. Aikaa esittää kysymyksiä on tosiaan on 31. joulukuuta asti. Kysyä voi myös anonyyminä. Jos haluat esittää kysymyksiä niin voit tehdä sen tämän linkin takana olevan postauksen kommenteissa. Kiitos jos osallistut! Mutta nyt itse kuvatarinaan. Toivottavasti pidätte.

Kuvatarina: Yksi lapsi lisää

Zethys: *istua kököttää lumihangessa*

Zethys: Luulin pitkään olevani ainoa lapsi.

Zethys: Olen elänyt kahdestaan äitini kanssa kaikki nämä vuodet tietämättä kuka on isäni.

Zethys: Nyt hän on kuitenkin kertonut minulle että olen kuoleman jumalan lapsi. Miten sellaista voi edes sulattaa?

Zethys: Eikä siinä ollut vielä kaikki. Minulla on sisaruksia. Paljon sisaruksia. Enkä silti tiedä heistä mitään. En nimiä. En mitään.

Adara: *ilmestyy yhtäkkiä Zethysin selän taakse* Se ottaa koville. Vai mitä?

Zethys: *kääntyy nopeasti ympäri* Kuka sinä olet?

Adara: Et tee sillä tiedolla mitään. Nimeni sijaan kerron sinulle jotain joka oikeasti on tärkeää.

Zethys: Hyvä on. Mitä haluat kertoa minulle?

Adara: Siskojesi nimet.

Zethys: *hätkähtää* Siskojeni? Miten tiedät heidän nimensä? Kuka oikein luulet olevasi?

Adara: Sinä haluat löytää heidät. Joten. Tarvitset heidän nimensä. Tiedän jopa missä he asuvat.

Zethys: Miksi sekaannut asioihini? Entä miten olet saanut kaiken tietosi? Ja ennen kaikkea; Miksi luottaisin sinuun?

Adara: Koska olen itsekin jumalatar. Autan sinua koska olet äitini veljen lapsi. Olemme serkkuja.

Zethys: *henkäisee yllättyneenä*

Adara: Joten. Haluatko nyt kuulla kaikki tietoni?

Jatkuu