Kukkaniityn kuningatar

 

  Heippa taas! Tänään pääsen postaamaan vähän aikaisemmin kuin yleensä. On vaikea ymmärtää että kesäkuu on kohta ohi. Tuntuu kuin kesä olisi saanut suorastaan siivet selkäänsä ja olisi lentämässä tiehensä. Ajatelkaa että huomenna on jo heinäkuu. Sitten elokuu ja sen jälkeen alkaakin taas syksy.

  Totta puhuen, vaikka syksylle onkin suunniteltu kaikkea kivaa niin haluaisin vain jäädä kesään. Tuntuu ehkä hassulta harmitella sitä miten nopeasti aika kuluu. Kesähän on vasta lähtenyt käyntiin. Mutta toivon etten ole ainoa.

  Tänään huomasin jotain super kivaa kun selasin vanhoja nukkekuvia kännykästäni. Olin kokonaan unohtanut julkaista yhden kuvatarinan osan. Joten tänään Péché saa jatkoa. Toivottavasti pidätte tästäkin osasta.

Kuvatarina: Rakastan sinua

Victoria: *itkee vuolaasti ja yrittää pyyhkiä kyyneleitä silmistään*

Victoria: Miksi…Minä epäröin… Ja nyt kaikki on pilalla.

Victoria: *katsoo surullisena kaukaisuuteen*

Primrose: Victoria.

Victoria: *henkäisee yllättyneenä* Primrose!

Victoria: Mitä sinä täällä teet?

Primrose: Meidän pitää puhua. Mutta ei täällä. Etsitään rauhallisempi paikka.

Victoria: Hyvä on.

Primrose: Tule. Tiedän sopivan paikan.

Hetken päästä.

Victoria ja Primrose: *istuvat hiljaa kalliolla*

Victoria: Aloita sinä. Mistä halusit puhua kanssani?

Primrose: Halusin vain pyytää anteeksi. En tarkoittanut sitä mitä sanoin. Ne sanat kumpusivat omista epävarmuuksistani.

Victoria: *kääntyy katsomaan Primrosea yllättyneenä* Sinäkö epävarma? Vaikka olet niin kaunis.

Primrose: Ei. Se johtuu siitä että olen vampyyri. Ajattelin että olen siksi kuvottava.

Victoria: *nousee seisomaan* Et sinä ole kuvottava!

Primrose: Mutta jos en ole kuvottava niin miksi olen saanut olla yksin näin monta vuosisataa?

Victoria: Tule. Mennään kävelylle. Puhutaan tästä.

Primrose: Mitä se auttaa? Itseään ei pääse pakoon. *pitää pienen tauon ennen kuin kysyy* Annatko minulle siis anteeksi?

Victoria: Tietysti. Minä…Minä taidan rakastaa sinua.

Primrose: Niinkö?

Victoria: Niin. Tiedätkö mitä…Meillä taitaa olla iso ongelma.

Primrose: Kyllä, niin on. Erittäin iso. Mutta siitä huolimatta lähden kävelylle kanssasi.

Hetkeä myöhemmin.

Primrose: Täällä on kaunista.

Victoria: Ja aurinkoista. Mutta hetkinen. Vampyyrit eivät kestä auringon valoa. Miksi siis sinä kestät?

Primrose: Se on liioittelua. Oikea vampyyri kestää hieman auringon valoa. Emme pala jos katselemme auringon laskua. Mutta jos menemme suoraan auringon valoon niin saamme palovammoja. Emme halua satuttaa itseämme joten siksi liikumme iltaisin tai öisin.

Victoria: Se selittääkin.

Naiset vaihtavat katseita. Sitten rakkaus ottaa vallan.

Primrose: *suutelee Victoriaa*

Victoria: *vastaa suudelmaan*

Victoria: Kuule. Isäni saisi sydänkohtauksen jos näkisi meidät nyt. *virnistää ironisesti*

Primrose: Hän ei ole täällä. Eikä hän saa tietää.

Victoria: Silti… Pelkään että hän satuttaa sinua.

Victoria: *surullisesti* Primrose…

Primrose: Mitä nyt? Puhu minulle…

Victoria: Me emme voi jatkaa näin.

Primrose: Luulin että rakastat minua.

Victoria: Niin minä rakastankin.

Primrose: Mutta?

Victoria: Isäni on iso ongelma. Mitä minä voin tehdä? Pelkään että hän löytää sinut.

Victoria: Kuten jo sanoin. Meillä taitaa olla iso ongelma.

Jatkuu

Merenneitoja ja jumalattaria

 

  Heippa taas! Ja hyvää prideä niille jotka siellä olivat. Itse en päässyt sinne vaikka olisin kyllä vähän halunnut. Toivottavasti teillä oli kiva pride.

  Kuvaamaan sentään onneksi pääsin. Tällä kertaa otimme mukaan Avalonin, Rythmin, Michellen ja Ullan. Avalon ja Rythm ovat siis mun nuket ja Michelle ja Ulla vain vierailevat  blogissani. En valitettavasti onnistunut saamaan Michellestä kuvin hyviä kuvia joten ette nyt näe hänestä yhtään kuvaa.

  Ullasta sain monta hyvää kuvaa. Tällä kertaa päätin muokata tuota ylempää kuvaa oikein urakalla. Tuo nukke tuossa kuvassa on Ulla. Mietin että olisi hauska idea askarrella tuollaisia nukkekokoisia tauluja nukeille mun muokkaamista kuvista. Saa nähdä mitä vielä keksin.

  Kuvasin myös Uneksijan viimeisen osan. Mutta ei hätää. Teen seuraavaksi jatkosarjan tähän sarjaan. Vähän niin kuin tv-sarjoissakin on uusia kausia. Ennen jatkosarjan aloittamista tarvitsen uusia nukkeja jotta voin alkaa kuvata sitä. Ne nuket jotka siis saan on tarkoitettu synttärilahjoiksi eli vielä mulla ei niitä ole. Menee vielä melko kauan että voin jatkaa tätä tarinaa. Tämä tarina jää siis tauolle.

  Mutta nyt se tulee. Nimittäin Uneksijan päätösosa. Tää on mulle tärkeä tarina. Toivottavasti tekin olette tästä pitäneet.

Kuvatarina: Avalonin tarina

Avalon: Haluan kertoa sinulle nyt tarinan, Rythm. Minun tarinani. *pyyhkii kyyneleet silmistään ja hymyilee vaisusti* Ennen kuin olin olemassa niin olin yhtä meren aaltojen kanssa. Olin pelkkää rauhaa. Mutta sitten kaloja katsellessani minä tunsin sen. Halun olla olemassa. Halun olla oikea. Ja niin se tapahtui. Minusta tuli henkilö.

Avalon: Ensin olin lähes aineeton. Olin pelkkää tahdonvoimaa aluksi. Osasin heti uida ja hengittää veden alla. En ollut kuten sinä Rythm. En ollut mikään merenneito. Minulla oli suuremmoisia ylimaallisia kykyjä.

Avalon: Siellä minä vain uin ja katselin kaloja ja merenneitoja. Kunnes sitten eräänä päivänä halu olla olemassa tuli suuremmaksi kuin koskaan ennen. Minä pelästyin. Minä todella pelästyin. *hiljenee hetkeksi*

Rythm: *pitkän hiljaisuuden jälkeen* Mitä sitten tapahtui?

Avalon: Minä pakenin luolaan. Löysin vedenalaisen luolan jonne menin kolmeksi päiväksi. Niinä päivinä tapahtui paljon. Koin sanoin kuvaamatonta tuskaa. Jälkeenpäin nimitän niitä kasvukivuiksi. Minä muutuin. Kehostani tuli fyysinen.

Rythm: Miksi lähdit merestä? Sehän on sinun synnyinpaikkasi ja kotisi.

Avalon: Minä olin yksinäinen. Hetken etsin älyllistä elämää veden alla mutta en oikein sopinut mihinkään. En sopinut kalojen joukkoon vaikka minullakin on kidukset. En sopinut myöskään merenneitojen joukkoon. Niinpä lähdin vähän kauemmaksi. Lähdin etsimään jotain. Sitten minä sain sen.

Avalon: Se näky oli tosi rakeinen. Todella epätarkka. Se harmitti minua. En nähnyt tytön kasvoja tarpeeksi tarkkaan.

Rythm: Taidan tietää mitä on tulossa.

Avalon: En nähnyt kasvoja tarkkaan. Mutta jokin tytössä kiehtoi. Hän ei ollut kuin muut.

Avalon: Hän ymmärsi minua.

Avalon: Ensin hän ei ollut näkevinään minua. Sitten jokin muuttui.

Avalon: Yhtäkkiä tyttö kääntyi katsomaan minua. Välillämme vallitsi syvä ymmärrys. Syvempi kuin valtameri.

Avalon: Kun keskustelumme alkoi tytön kasvot olivat yhä rakeiset. En nähnyt häntä kunnolla.

Avalon: Mutta lopulta kun tyttö hymyili minulle näkyni tarkentui. Näin lopulta selkeästi. Riittävän selvästi. Lähdin etsimään tyttöä. Näin sinun kasvosi Rythm.

Avalon: Haluan näyttää sinulle erään paikan. Tuletko siis kanssani?

Rythm: Riippuu mikä paikka… *epäluuloinen mutta uteliaisuus voittaa* Minusta tuntuu että minun täytyy katsoa tämä kortti. Hyvä on. Näytä se.

Avalon: Se on kaipaamasi todiste. Et usko minua ellet näe sitä omin silmin.

Rythm: Minulla on vielä yksi kysymys.

Avalon: Kysy pois.

Rythm: Oletko sinä joku meren jumalatar?

Avalon: Minä..En ole varma. En ole mielestäni mitään lajia. Minun kaltaisiani ei ole. Olen ainoa.

Rythm: Mikä sinä uskot olevasi?

Avalon: Olen meri.

Rythm: Ei. Olet syntynyt merestä. Sinulla on vahva yhteys siihen. Joten kysyn uudelleen. Mikä sinä uskot olevasi?

Avalon: Mikä minä sitten olen jos en ole meri?

Rythm: Meren jumalatar.

Avalon: Ei tunnu siltä.

Rythm: Kirjastot pursuavat kirjoja joissa on tarinoita eri jumalten syntymisestä. Olen perehtynyt tarustoihin harrastuksenani. Sinun tarinasi kuulostaa siis todella tutulta.

Avalon: Ei. Minä olen meri. Saatan olla myös jumalatar mutta olen myös meren henkilöitymä. Sinä olet oikeilla jäljillä. En silti luovu tästä edes sinun vuoksesi.

Rythm: Ihan miten vaan. Näytä nyt se paikka.

Avalon: Minä näytän. Tätä tietä.

Hetken päästä.

Avalon: Tämä se on.

Rythm: Kukkaniitty?

Avalon: Tunnistatko paikan?

Rythm: Paikka näyttää unenomaisesti tutulta..Kenties olen sittenkin käynyt täällä? *alkaa yhtäkkiä nähdä näkyjä* Mitä..?

Avalon: Tämä on se paikka unestani.

Avalon: *ottaa askeleen lähemmäs Rythmiä* Se alkaa sinunkin päässäsi vai mitä?

Rythm: Mitä? Mitä minulle tapahtuu?

Avalon: *jännittyy ja seuraa sivusta hiljaa*

Rythm: *unenomaisia hauraita muistikuvia virtaa tytön silmien editse kuin puro* *huohottaa* *yhtäkkiä kuuluu tuttu ääni*

”Päästä minut vapaaksi!”

 Rythm: Mitä sinä teet minulle? Sinä teet tämän minulle, eikö niin? Ulos päästäni!

Avalon: Se en ole minä. Se on merenneito sisälläsi. Päästä hänet ulos.

Rythm: Oli virhe tulla tänne ja luottaa sinuun. Ensi kerralla minä…! *yhtäkkiä tuntee voimakkaan väristyksen kehoaan pitkin ja havahtuu*

Rythm: Minä tunnistan tämän paikan. Näin tästä unta kaksi kuukautta sitten. 

Avalon: Mitä muuta muistat? Muistatko minut?

Rythm: Kyllä. Sinä olit täällä ja me- *lause keskeytyy*

Avalon: *liikkuu yliluonnollisen nopeasti ja tarttuu Rythmiin*

Avalon: *suutelee tyttöä*

Rythm: *yllättyy*

Rythm: *vastaa suudelmaan*

Loppu

Kesä menee liian nopeasti

 

  Heippa taas! Millainen teidän kesänne on ollut tähän asti? Mun kesä lähti käyntiin tosiaan ensin Nukkeconilla ja sitten Hypeconilla. Nyt on ollut vähän höntti olo kun ei ole paljoa kesäsuunnitelmia. Mä olen lähinnä ajatellut kuvata nukkeja, heh.

  Jos ihmettelette kuka tuo ylemmän kuvan nukke on niin hän on vain vierailemassa mun blogissa. Vähän niin kuin talvella oli se Ulla. Jos muistatte niin Ulla on siis Alicen tyttöystävä. Mutta tuo ylemmän kuvan nukke on siis nimeltään Olga ja hän on alunperin oikeastaan Isul Glen. Olga on aivan ihana nukke. Olga on transnainen.

  Muuten tänään oli ihana yllätys kun tulin kotiin. Nimittäin Leeken paketti oli tullut. Siellä oli peruukki eräälle tulevalle nukelleni. En paljasta vielä muuta nukesta. Sitten Melody sai myös uuden peruukin. En kestä miten söpö hän nyt on.

  Tänään siis käytiin vähän kuvailemassa Olgaa, Melodyä ja Vestallicaa. Sen lisäksi kuvasin uuden osan Kahlittua kuningatarta. Tässä se tulee. Olkaapa hyvät.

Kuvatarina: Kukkia poimimassa

Vestallica: *istuu kiven päällä metsässä ja säpsähtää hereille omista maailmoistaan* Hui kauhistus! En huomannut miten aika kuluu.

Vestallica: Pitää mennä takaisin.

Vestallica: *nousee seisomaan* Jos he huomaavat minun kadonneen niin syntyy sekasorto.

Vestallica: *sydän hakkaa* Tämä minua aina jännittää. Joku päivä voi olla että jään kiinni tästä mitä teen.

Vestallica: Se päivä ei kuitenkaan ole tänään. *alkaa kiivetä palatsin muuria pitkin*

Vestallica: *laskeutuu sulavasti muurin toiselle puolelle* Kas niin.

Vestallica: *penkoo pusikkoa etsiäkseen jemmaamansa korin* Aika jatkaa tätä teatteria. *pukee korin päähänsä*

Samaan aikaan palatsin lähistöllä.

Olga: *hypistelee palatsin avaimia taskussaan hajamielisesti*

Olga: *katselee kukkamerta* Täällä niitä on.

Olga: Suuri Ihanuus käski minun poimia hänelle sinisiä kukkia maljakkoon.

Olga: Noh. Täällä niitä on. Ja paljon.

Olga: Kuinkakohan paljon minun pitäisi poimia? Siitä ei ollut mitään puhetta.

Olga: Paljon?

Olga: Vähän?

Olga: Olen oikeastaan majesteetistamme huolissani.

Olga: Hän on ollut todella pakkomielteinen sinisiin kukkiin. Etenkin kissankelloihin. Se alkoi noin pari kuukautta sitten. Ymmärtäisin paremmin jos niin olisi ollut aina mutta nykyään… Eikö tämä mene jo vähän yli?

Olga: No jaa.. Eipä se asia minulle kuuluu. Ei se oikeastaan ole kovinkaan vaarallista. Poimin tästä nyt muutaman. Majesteetillamme on varmasti hyvä syy olla niin pakkomielteinen niihin sinisiin kukkiin.

Myöhemmin

Olga: *kävelee kohti palatsin pääovea*

Olga: Siinä hän onkin.

Olga: Teidän majesteettinne Suuri Ihanuus.

Vestallica: *seisahtuu kesken askeleen* Kuinka monta kertaa olen sanonut sinulle Olga hyvä, minua voi sinutella.

Olga: Pahoittelen käytöstäni.

Vestallica: Ei haittaa. Mitä asiasi koskee?

Olga: Olette olleet taas omilla teillänne.

Vestallica: *jännittyy* Mitä sinä sanoit? Olenko jäänyt kiinni?

Olga: Koko hovi on teistä huolissaan.

Vestallica: Kuinka moni tästä tietää?

Olga: Kaikki.

Vestallica: Miksei kukaan ole sanonut minulle mitään?

Olga: Emme ole tohtineet. Lisäksi teillä on varmasti hyvä syy.

Vestallica: Oli miten oli. Toitko kukkani? *ojentaa kättään ottaakseen kukkakimpun vastaan*

Olga: Kyllä. Ne ovat pöydällänne maljakossa kuten toivoitte.

Vestallica: *pettyy ja laskee kätensä* Aivan. Kiitos. Minun täytyy tästä mennä.

Olga: Mutta teidän majesteettinne! Suuri Ihanuus! Odota- *huutaa perään mutta nainen on jo tiessään* Hän on varmasti jo ihastelemassa niitä kukkia. *huokaisee*

Jatkuu