Meri kutsuu

 

  Heippa taas! Huh, tänään oli aikamoinen kuvausreissu! Lauma paarmoja kävi kimppuun niin rajusti että joudun pakenemaan niitä sisälle. Mutta kuvat sain silti onneksi otettua. Ei siis mitään hätää.

  Olen siis tänään kuvannut uuden osan Péché-kuvatarinaani mutta valitettavasti en julkaise sitä tänään. Mulla on katsos rästissä yksi kuvatarinan osa Uneksijaan. Joten tänään siis luvassa taas kuvatarinan uusi osa.

  Ennen kuin päästän teidät lukemaan itse tarinaa niin kerron vähän tuosta kuvasta yllä^ Eli oon tarkoituksella siis vähän ylimuokannut tuota kuvaa. Omaan silmään se näyttää tosi kivalta. Tykkään tosi paljon. Muistuttaa vähän sitä miten maalaan tauluja.

  Otsikko tulee siitä että tuossa kuvassa on Avalon. Ja hän on eräänlainen meren ruumiillistuma joten luonnollisesti tämä hahmo kaipaa veteen. Joten meri kutsuu häntä.

  Kuten ehkä osa teistä huomasi niin englannin kielisellä puolella olen jo julkaissut ensimmäisen osan Sydänten talvea englanniksi. Kiitos eräälle kielitaitoiselle tutulleni joka auttoi käännöksessä. Oli muuten iso urakka ja toivon että se kannatti. Vielä on lisää käännettävää. Mutta jaksan kyllä. On tämäkin ihan hauskaa puuhaa vaikken muita kieliä hirveästi osaakkaan kuin suomea.

  Sellainen juttu tuli mieleen että olen 10.6. alkaen todella kiireinen. Saattaa olla että tässä kesäkuussa mun postaustahti vähän kärsii. Mutta jatkan postaamista taas aktiivisesti kun kiireet helpottaa.

  Mutta nyt se tarina. Olen ylpeä itsestäni kun jaksan tehdä näin paljon yhden päivän sisällä. Toivottavasti tekin pidätte näistä mun postauksista. Totta puhuen, luulin silloin kun aloitin bloggaamisen että kukaan ei varmaan lukisi mutta olen todella iloinen kun olen huomannut että kyllä ihmisiä käykin lukemassa. Joten iso kiitos teille kaikille!

Kuvatarina: Meren kaipuu

Avalon: *istuu polvillaan rantakalliolla ja katselee merta* Missä se tyttö on? Haluan palata kotiin…

Avalon: Tiedän etten kuvitellut sitä. Hän on olemassa. En voi palata kotiin ilman häntä.

Avalon: Minun täytyy jatkaa etsintöjä.

Pari tuntia myöhemmin.

Avalon: *katselee puiden takaa haikeasti merelle ja pudistaa sitten päätään* Ei vielä. *kääntyy ympäri* Minä jatkan etsintöjä.

Avalon: *miettii ääneen* Mistä minun pitäisi etsiä?

Avalon: *kiinnostuu ympärillä olevista puista ja koskettaa lehtiä* Nämä eivät ole levää eivätkä korallia. Mitä nämä ovat? Onko näitä koko maa täynnä? Miten ihmeessä voin etsiä prinsessaa kun hän voi piileskellä missä vain näiden takana?

Avalon: *tarraa hiuksiinsa ärtyneenä* Tuntuu siltä kuin kaikki tämä työni hänen löytämisekseen menisi hukkaan! En löydä häntä varmaan koskaan!

Avalon: *tuntee yhtäkkiä kovan tönäisyn takaapäin* Auts! Katso eteesi senkin- *lause keskeytyy koska tuttu ääni keskeyttää*

Rythm: *parkaisee ääneen* Aijaiii.. Sattui…

Rythm: *perääntyy vähän taaksepäin* Anteeksi… Olen todella pahoillani.

Avalon: *räpyttelee hämmästyneenä silmiään eikä voi uskoa omia silmiään* Sinäkö se olet? Miten sinä voit olla täällä?

Rythm: En ymmärrä mitä tarkoitat… Olen vain kävelyllä. Olin kai tosi ajatuksissani koska törmäsin sinuun. Olen pahoillani.

Avalon: Olen etsinyt sinua kaikkialta… Ja nyt sinä törmäsit kirjaimellisesti minuun. Tämä ei ole sattumaa. Voi… Minulla on paljon kerrottavaa sinulle.

Rythm: Tuota… En ymmärrä mistä puhut… Minun täytyykin tästä lähteä… Vanhempani huolestuvat pian…. *hieman peloissaan* Outo tyyppi. Minun täytyy päästä hänestä eroon. *kääntyy lähteäkseen mutta Avalon pysäyttää hänet sanomalla jotakin erikoista*

Avalon: Kertoivatko vanhempasi jotain merestä?

Jatkuu

Hirviöiden metsä

 

  Heippa taas! Taas olisi uusi osa kuvatarinaan! Oon nyt niin innoissani näistä mun meneillään olevista tarinoista. Etenkin Kantaja ja Péché inspiroi tänään hurjasti. Lisäksi mulla on suunnitelma. Nimittäin aion kääntää jossain vaiheessa kaikki tarinani englanniksi. Hui, siinäpä urakka! Mutta ei hätää, olen jaksavainen henkilö joten aloitin tänään nukkeprofiilien kääntämisellä.

  En osaa siis lainkaan englantia mutta onneksi on paljon englantia osaavia ihmisiä ympärillä. Ja tietenkin kääntäjän kanssa voisi myös kääntää näitä mun tekstejä. Mutta juu, englanniksi aion myös näitä alkaa julkaisemaan. Olettekin ehkä jo huomanneet tuon linkin tuolla ylhäällä mun englanninkieliseen blogiin.

  Tuo otsikko tulee taas tuosta yllä olevasta kuvasta. Oli vaikeuksia keksiä otsikkoa tälle postaukselle mutta lopulta keksin. Onneksi on näin luova pää, yleensä näin ei käy koska keksin yleensä lennossa uusia tarinoita ja muita. Tällä kertaa näin.

  Mutta mennäänpä itse kuvatarinaan. Tää on siis Kantajan viides osa. Toivottavasti pidätte koska mun mielestä Avery ja Daisy on niin söpö pari. Siis tosi söpö. He sopivat toisilleen täydellisesti. Ja vetovoima heidän välillään on niin ihanaa. Mutta tässäpä tämä kuvatarina, olkaapa hyvät!

Kuvatarina: Kukkaa kämmenellä

Daisy: En tiedä mistä aloittaisin. Äitini on melko…melko vaikutusvaltainen nainen. *silittää kukkia niin kuin ne olisivat kissanpentuja*

Avery: *vakavana* Kerro lisää, minä kuuntelen kyllä.

Daisy: *epäröi*

Avery: Voi olla vaikeaa kertoa mutta totuus saattaisi auttaa minua ymmärtämään paremmin.

Daisy: En tiedä voinko kertoa. En tiedä uskotko sinä jos kerron. *näprää hermostuneena hiuksiaan*

Daisy: Mutta minun täytyy silti kertoa sinulle.

Avery: Ei hätää, ihan rauhassa. Aloitetaan äidistäsi. Millainen hän on?

Daisy: Jos sanon ensin että on olemassa muutakin kuin ihmisyys niin uskotko minua?

Avery: Tottakai uskon. Olen nähnyt sen monta kertaa omin silmin. Ensin kuolit ja muutuit kukaksi. Sitten Adara toi sinut takaisin. Sen jälkeen on paljastunut myös että sinulla on outoja voimia joita en ihan ymmärrä. Joten kyllä, uskon nyt yliluonnolliseen.

Daisy: Hyvä on. Mitä jos sanon olevani maan jumalattaren tytär?

Avery: Minä uskon. Se selittäisi kaiken. Oudot voimasi, ihan kaiken. Mutta vaikka olisitkin sellainen, haluan että tiedät sen että rakastan sinua. Se ei muutu.

Daisy: Tämä kaikki ympärillämme on pyhää. En ole koskaan tavannut äitiäni mutta olen tuntenut hänen läsnäolonsa. Hän on läsnä kaikkialla, etenkin luonnossa.

Daisy: Luonto on osa häntä. Se on myös osa minua sillä olen syntynyt hänen tyttärekseen. Ensin luulin että hänen mahtinsa ei ole periytynyt minulle mutta olin väärässä. Kun kuolin niin todellisuudessa vain se kuolevainen osa minusta kuoli. Puolijumalatar minussa heräsi kun tulimme metsään takaisin.

Avery: Eli olet perinyt ne voimat äidiltäsi?

Daisy: Voimani heräsivät myöhään.

Avery: No se tarkoittaa että luonto on osa sinua. Sen lisäksi että se on myös osa äitiäsi.

Daisy: Kyllä..

Avery: *silittää kukkien terälehtiä* Aion pitää luontoa tästä eteenpäin kuin kukkaa kämmenellä.

Daisy: Sinä siis ymmärrät?

Avery: Ymmärrän. *painaa suukon tyttöystävänsä poskelle*

Daisy: Mutta Avery, meillä on vielä yksi vähän isompi ongelma.

Avery: Mikä? Kerro minulle.

Daisy: En tiedä voinko. Se särkee sydämeni.

Avery: Olen tosissani. Puhu minulle. Voisimme ratkaista sen yhdessä.

Daisy: Voi Avery, minä en voi. *nyyhkyttää*  Minä en voi. Se särkee paitsi minun, myös sinun sydämesi.

Avery: Anna minun auttaa sinua.

Daisy: Minä kerron sinulle..minun täytyy. Mutta muista että minä todella varoitin sinua.

Jatkuu

Nyt se tapahtuu

 

  Heippa taas! Olin tänään kuvaamassa nukkeja mun uudessa lempikuvauspaikassa! Oli tosi lämmintä ja aurinkoista. Ainoa miinus tässä reissussa oli se että lauma ötököitä kävi kimppuuni. Pari hyttystä, ampiainen ja paarma. Piti ottaa kuvat tosi nopeasti ja häipyä paikalta. 

  Mutta ei hätää, sain riittävästi kuvia uuteen tarinaan. Kyllä, luitte oikein. Aloitan uuden kuvatarinasarjan. Tämä on nyt se mistä olen teille viime aikoina puhunut. Tämä tarina kertoo siis Victoriasta ja Primrosesta. Nää hahmot on mulle tosi tärkeät ja kumpikin nukke on mulle erityisen rakas.

  Tämän sarjan nimi on Péché. Se on ranskaa ja käsittääkseni tarkoittaa syntiä. Nimestään huolimatta sarjassa ei ole mitään uskontoon liittyvää vaan tarina kertoo kahdesta rakastavaisesta jotka taistelevat siitä että saavat olla yhdessä.

  En osaa siis ranskaa mutta pidän ranskan kielestä paljon. Mutta joo, tämän uuden sarjan nimi on siis Péché. Toivottavasti pidätte ekasta osasta. Ja jättäkää ihmeessä kommenttia jos siltä tuntuu.

Kuvatarina: Kertomus metsästäjästä

Victoria: Rakas päiväkirja. Minun nimeni on Victoria Sibyl Argent ja minä olen metsästäjä.

Victoria: Mutta minä en metsästä eläimiä. Minä olen Argent-suvun nuorin metsästäjä. Sukuni on kautta aikojen metsästänyt hirviöitä. Etenkin vampyyrejä.

Victoria: Mitä siis vampyyrit ovat? Isäni sanoo minulle että vampyyrit ovat verta juovia pahoja hirviöitä jotka pitää hävittää. Metsästäessä täytyy olla kuitenkin varovainen. Yksikin purema voi muuttaa vampyyriksi.

Victoria: En ole toistaiseksi tarpeeksi koulutettu ollakseni oikea metsästäjä. En ole edes nähnyt vampyyriä luonnossa. Opintoni ovat kesken.

Victoria: Silti… En ole kovin kiinnostunut metsästämään. Mietin välillä millaista elämä olisi jos saisin elää tavallista ihmistytön elämää.

Victoria: Olin illalla kotini lähellä kävelyllä kun yhtäkkiä tajusin etten ole yksin. Käännyin katsomaan selkäni taakse.

Victoria: Silloin näin hänet. Hän oli kaunein näkemäni tyttö. Hänellä oli hopeiset hiukset ja kauniit kasvot. Mutta hetken häntä ihasteltuani minä tajusin että hänellä oli punaiset silmät jotka välkehtivät ilta-auringossa.

Victoria: Sen jälkeen tyttö huomasi minut ja näytti pelästyneeltä. Hän kääntyi ympäri ja samassa sekunnissa juoksi pois luotani yliluonnollisella nopeudella.

Victoria: Silloin tajusin. Tyttö oli vampyyri.

Jatkuu

Neito kukkakedolla

 

  Heippa taas! Olipa ihana kesäpäivä! Oli niin kaunista ja aivan loistava kuvaussää! Löysin niin kivan uuden kuvauspaikankin. Joten päätin kuvata Kantajan uuden osan.

  Lisäksi mulla on hyviä uutisia. Ostokseni tulevaa uutta kuvatarinaa varten saapuivat tänään. Oli ihana yllätys kun huomasin pakettia avatessani että @pastellikeijukainen oli laittanut kaupanpäälliseksi aivan ihanan mustan topin. Se on tosi hieno ja sopii täydellisesti Avalonille. Kiitos vielä @pastellikeijukainen huimasti!

  Mutta nyt se paras osuus eli itse kuvatarinan uusi osa. Olen nähnyt näihin kuviin tällä kertaa todella paljon vaivaa. Olen tästä osasta erityisen ylpeä. Toivottavasti tekin huomaatte mitä tarkoitan.

Kuvatarina: Luota minuun

Daisy: *tarkastelee kukkia* Raukkaparka… Jos saisin käyttää voimiani niin tämäkin kukka olisi vielä kauniimpi. Mutta lupasin Averylle.

Avery: *katsoo tyttöystäväänsä varovasti etäältä* Tiedän mitä mietit eikä se ole sitä mitä luulet.

Daisy: *kääntyy katsomaan Averyä* Kerro miksi en saa käyttää voimiani.

Avery: En kieltänyt sitä siksi että olisin kateellinen tai en arvostaisi sinua.

Daisy: Tiedän sen. Mitä muuta?

Avery: Arvostan sinua. Ja rakastan.

Daisy: *kävelee lähemmäs Averyä jo vähän enemmän leppyneenä ja kysyy vakavana* Kuinka paljon?

Avery: *sulkee silmänsä ja kyynel vierähtää poskelle* Pelkään puolestasi! En tiedä mistä ne voimat tulivat enkä ole varma ovatko ne turvallisia! Näin kun kuolit ja muutuit kukaksi enkä aio katsoa sitä enää uudelleen! Mitä jos- *lause keskeytyy*

Daisy: *suutelee Averyä*

Avery: *vastaa suudelmaan*

Daisy: *erkaantuu yhtäkkiä suudelmasta*

Avery: Mitä nyt? Juuri kun meillä alkoi mennä hyvin.

Daisy: *perääntyy kauemmas* Saanko käyttää voimiani?

Avery: Mutta-

Daisy: Luota minuun. *pitää pienen tauon puheissaan* Ole kiltti.

Avery: *huokaisee tuskissaan* Hyvä on.

Daisy: *keskittää kaiken voimansa loihtii käsiinsä kukkakimpun tyhjästä*

Daisy: Totta puhuen minulla on aavistus.

Daisy: Se liittyy äitiini.

Daisy: En tiedä…

Daisy: …haluatko kuulla?

Jatkuu