Ensimmäinen Taeyang

  Heippa taas! Mulla on tosi yllättäviä uutisia! Mulla on nyt myös yksi Taeyang nukke! Mä oon nukkeillut vuodesta 2022 lähtien ja ollut siinä uskossa, että en tulisi yhtäkään poika nukkea kotiuttamaan. En tiedä mikä Taeyangeissa tökki mutta nyt sellainen istuu vitriinissäni. Hän myös pääsee uuteen kuvatarinaani mukaan. Nimittäin sellainen alkaa tänään. Kyseessä on siis Taeyang Nosferatu ja hänen nimekseen valikoitui Emen. En tiedä mistä nimi mieleeni nousi mutta pidän siitä joten siis Emen. Emen ja Lumikki. Lumikki on siis hänen kaksos sisarensa. Lumikki on myös uusi nukkeni ja hän on Pullip Pere Noel. Omistan nyt siis kaksi Pere Noelia, hups. Mutta minkäs teet kun rakastat jotain tiettyä mallia niin hirmuisesti. Mutta joo. Tän uuden kuvatarinasarjan nimi on Syleillen Universumia. Pitemmittä puheitta, mennäänpä tarinaan.

Luku 1: Tuntematon

  Sinä yönä taivas on tähtikirkas. Sinä yönä jona Emen ja Lumikki päättävät karata kotoa. Ei ole mitään suunnitelmaa. Ei rahaa. Eikä tietoa minne he menisivät. Vain heidän kahden yhteinen sopimus siitä milloin pitäisi juosta. Milloin pitäisi piiloutua. Kävi miten vain he selviäisivät siitä. Kaksin olisi paremmat mahdollisuudet pärjätä. Onneksi heitä on kaksi. Yksin olisi orpo olo.

  Emen pälyilee ympärilleen. Lumikki tekee samoin. Hyvä. Ei ketään. Leirintäalue on lähes tyhjä lukuun ottamatta muutamaa roskista penkovaa lokkia. Hiljaista. Toistaiseksi ei siis hätää. Lumikki Emenin kannoilla päästä hiljaisen helpotuksen huokaisun.

"Shh. Vaikkemme näe ketään täällä voi silti olla joku", Emen sanoo.

"En sanonut mitään", Lumikki sanoo ja laittaa kätensä puuskaan.

"En tarkoittanut sitä", Emen tarkentaa.

"Mitä sitten?" Lumikki tivaa.

"Minulla on ollut jo jonkin aikaa outo olo. Muistatko kun kerroin sinulle muistikatkoksistani?" Emen kysyy.

"Kuinka voisinkaan unohtaa. Puhut niistä koko ajan ja sitä paitsi ne ovat outoja", Lumikki huomauttaa.

"Olen alkanut miettiä sitä että mitä jos karkasimme turhaan? Ehkä vanhempamme eivät olekaan niiden takana? Ehkeivät he olekaan pahoja velhoja", Emen pohtii. Lumikki tulistuu.

"Nytkö aiot palata kotiin heidän luokseen? Ei tule onnistumaan! Olemme tulleet jo näin pitkän matkankin! Emme tasan nyt ala pehmoilla! Älä unohda, että heillä on kuitenkin taikavoimia ja he eivät epäröi käyttää niitä. Lisäksi miten aiot selittää heille nuo hampaasi?" tyttö tiuskii. Emen ymmärtää sisarensa huolen. Hän koskettaa vaivihkaa kulmahampaitaan. Muututtuaan vampyyriksi Emenin elämä oli muuttunut ihan täysin. Hän ei voisi enää koskaan palata vanhaan elämäänsä. Eikä voisi Lumikkikaan nyt kun tyttö tietää veljensä salaisuuden.

  "Olet oikeassa. Emme voi palata enää vanhaan. En vain pääse yli siitä tunteesta, että joku seuraa ja tarkkailee meitä tälläkin hetkellä", Emen myöntää lopulta. Lumikki vetää henkeä ja rauhoittuu. Sitten tyttö istuu aikaisemman sateen kastelemalle märälle nurmikolle.

"Olen aina oikeassa. Onko sinulla pienintäkään ajatusta siitä kuka meitä varjostaa?" hän kysyy. Emen pudistaa päätään.

"Ehkäpä-", Emen aloittaa ja lamaantuu samantien paikoilleen. Hän tuijottaa taivaalle. Lumikki hermostuu.

"Emen! Mikä on?" hän kysyy.

"Emen? Emen vastaa!" Lumikki huhuilee. Emen ei vastaa. Hän tuijottaa sanattomana ja mykistyneenä taivaalla nopeasti liikkuvaa vähän lautasta muistuttavaa kohdetta.

"Oi vau, se näyttää vähän ufolta. Mutta kai se on silti lentokone. Onhan?" Lumikki kysyy.

"Enpä tiedä Lumikki. Taisimme saada vastauksen siihen kysymykseen, että kuka meitä tarkkailee", Emen vastaa.

"Luuletko, että avaruusolennot tarkkailevat meitä?" Lumikki kysyy.

"En luule vaan tiedän. Vaistoan sen. Mennään. Täällä on vaarallista", Emen sanoo ja lähtee liikkeelle. Lumikki säntää pojan perään.

"Mutta mitä ne meistä haluavat? Mehän ollaan ihan tavallisia teinejä. Paitsi, että vanhemmillamme on taikavoimia ja he kaiketi ovat omissa piireissään vaikutusvaltaisia velhoja. Itse asiassa kun nyt mietin niin ei olisi mikään ihme-", Lumikki aloittaa tutun pälpätyksenä jälleen. Emen tuhahtaa. Niin Lumikin tapaista alkaa hölöttää tällaisenakin hetkenä. Puhe kuitenkin katkeaa kuin seinään kun ufo tulee jälleen näkyviin.

"Varo!" Emen huutaa. Ufo kuitenkin kiitää suoraan heidän päänsä yli läheiseen metsään.

  Kuuluu iso räsähdys. Lumikki ja Emen vilkuilevat toisiaan pelokkaina. He tuijottavat metsään.

Oksien raoista siivilöityy kullan keltaista valoa. Kuin olisi päivä eikä yö. Lumikki nielaisee. Emen tuijottaa valoa hermostuneesti.

"E-ei kai meidän tarvitse sentään tarkistaa kävikö alienille pahasti?" Lumikki kysyy arasti. Niin. Ei. Kai. Eihän? Sitä he kumpikin miettivät.

Jatkuu