Sateiset kadut

 

  Heippa taas! Tänään on taphtunut paljon kun aamulla tein taas uuden biisin mun Youtube-kanavalle ja nyt olisi tarkoitus julkaista vielä jatkoa Lasityttöjä-kuvatarinaani. Biisin pääsee kuuntelemaan joko mun Youtube-kanavalta (Lasienkeleitä) tai tän blogin sivupalkista. Mutta mennäänpä kuvatarinaan. Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Piiloudu

  Marilyn huohotti. Hän ei ollut koskaan juossut niin lujaa. Hän yski. Tuntui kuin hän olisi voinut yskiä keuhkonsa pihalle. Ainakin toisen niistä. Ehkä sittenkin molemmat. Hän yritti tasata hengitystään mutta uusi yskänpuuska yllätti hänet vielä kerran. Siitä huolimatta hän pysytteli sisarensa vauhdissa. Ja kun tämä lopulta pysähtyi Marilyn oli enemmän kuin kiitollinen.

  "Juokset tosi nopeasti", Marilyn heitti. Anastasia vaikutti hajamieliseltä. Kuin hän ei olisi kuunnellut ollenkaan mitä Marilyn oli sanonut.

  "Anastasia?" Marilyn kysyi. Tyttö havahtui viimein.

"Mitä?" hän kysyi.

"Olet jotenkin poissaoleva. Oletko kunnossa?" Marilyn kysyi.

"Tietenkin. Minä vain mietin yhtä juttua", Anastasia sanoi pohdiskellen.

  "Kerro minulle mistä on kyse. Voin toki lukea sen päästäsi yhteytemme avulla mutta en haluaisi joutua tekemään sellaista. Joten ei enää salaisuuksia. Kerro minulle kaikki", Marilyn vaati. Anastasia huokaisi harmistuneena.

"Hyvä on", hän myöntyi.

  Anastasia piti puheessaan pienen tauon ja nielaisi. Sitten hän katsoi Marilyniä.

"Oletko varma, että kestät sen mitä nyt kerron?" Anastasia kysyi.

"Olen vahvempi kuin miltä näyttää. Kestän mitä vain", tyttö vastasi.

"Mitä vain?" Anastasia kysyi kuin vahvitukseksi ja Marilyn nyökkäsi.

  "Ennen kuin kerron mitään sinun kannattaisi ehkä istua alas. Tämä voi järkyttää sinua", Anastasia sanoi. Marilyn ei tiennyt mitä olisi tulossa. Hän ei kuitenkaan ollut omasta mielestään heikko. Hän jäi siis seisomaan. Mitä ikinä se olisikin niin hän kestäisi sen. Minä en ole heikko. En ole lasia, Marilyn sanoi telepaattisesti sisarelleen. Anastasia huokaisi ja kohautti harteitaan. Ihan niin kuin haluat. Tämä kuitenkin saattaa pelottaa sinua, Anastasia vastasi takaisin telepaattisesti.

  He jatkoivat kävelyä. Anastasia alkoi viimein puhua.

"Minä tiedän kuka meitä jahtaa. Tai oikeastaan ketkä", hän aloitti.

  "Kuka se sitten on?" Marilyn kysyi. He pysähtyivät hetkeksi.

"Ne sinun 'vanhempasi'", Anastasia sylkäisi sanat suustaan kuin ne olisivat olleet myrkkyä. Hän piirsi puhuessaan lainausmerkit ilmaan sanan vanhempasi kohdalle.

"Ne sieppaajatko? Mutta karkaamisestani on jo ikuisuus. Miksi he eivät ole jahdanneet minua aiemmin?" Marilyn kysyi epäuskoisena.

  Anastasia tuhahti.

"He ovat itsekkäitä ja haluavat kaiketi siepata sinut uudelleen. Ehkä he kuvittelevat voivansa jatkaa teatteria ja ruveta uudelleen vanhemmiksesi", hän sylkäisi sanat suustaan. Marilyn tuijotti häntä kauhuissaan.

  "Mitä minä voin tehdä?" hän kysyi hiljaa. Kuin kuiskaten. Tätä hän ei ollut odottanut. Jälkeenpäin ajateltuna oli naiivia ajatella, että kaikki olisi nyt ohi ja hän olisi turvassa siskonsa kanssa ja se siitä. Ei. Hänen vanhemmikseen tekeytyneet sieppaajat olivat tuolla jossain ja haluaisivat ehkä kostaa karkaamisen. Hän nyyhkäisi.

"Piiloudu. Meidän on löydettävä portti jumalten maailmaan. Jos piiloudumme sinne niin kukaan ihminen ei voi seurata meitä sinne. Siellä olemme vapaita ja turvassa", Anastasia ehdotti. Se kuulosti Marilynistä varsin järkevältä. Ainoa juttu oli se, että he eivät tienneet oliko porrti auki ja jos oli niin missä se sijaitsisi.

Jatkuu