Lumisadepallon sisällä

 

  Heippa taas! Taas uutta postausta! Jostain kumman syystä mun vanhemmat nuket inspiroivat nyt huimasti. Nimittäin Kiseki pääsi lumisadepallon sisään.

  Älkää nyt pelästykö. Nyt on niin että osa vanhemmista nukeistani saavat uudet hahmot ja nimet. Myös joidenkin nukkien ulkonäöt muuttuvat. Mutta tietyt nuket pysyvät ennallaan. Esimerkiksi kaksoset pysyvät samanlaisina kuin aina ennenkin.

  Miten tämä kaikki vaikuttaa kuvatarinoihin? Aion jättää osan tarinoista kesken. Syy tähän on nukkejen hahmojen muuttuminen. Siitä syystä. Toivottavasti teitä ei haittaa tämä. Uusia tarinoita on kuitenkin tulossa ja toivon että pidätte niistäkin. Ja ne keskeneräiset tarinat joita jatkan niin kirjoitan ne loppuun tällä mun uudella tyylillä.

  Mutta mitäpä muuta tänään? Tänään olisi luvassa vähän kuvatarinaa kaksosista. Tässä tulee Lasityttöjä-kuvatarinan neljäs luku.

Kuvatarina: Soitto tuonpuoleiseen

  Lähdettyään isänsä talosta Marilyn ja Anastasia päättävät saada yhteyden äitiinsä. Äidille olisi kerrottava surulliset uutiset. Lisäksi äiti olisi heidän ainoa toivonsa saada katto pään päälle. He olisivat muuten omillaan. Eivätkä tytöt vieläkään täysin tiedä mihin heidän isänsä kuoli.

  ”Anastasia! Anastasia! Odota! En pysy perässäsi! Kertoisitko edes mihin me olemme matkalla?” Marilyn puuskuttaa. Anastasia ei pysähdy.

”Odota!” Marilyn huutaa hänen peräänsä hengästyneenä. Kun sisar ei kuuntele hän huutaa tälle:

”Seis!”

  Anastasia pysähtyy kuin seinään ja Marilyn törmää hänen selkäänsä. Marilyn keskittyy hetken hengittämiseen. Hän vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ja katsoo sitten vakavana Anastasiaa.

”Kerro jo mihin me menemme! Ole kiltti”, hän sanoo. Sisar on hetken hiljaa. Sitten hän kääntyy kasvoillaan vakava päättäväinen ilme.

”Joskus kun olin lapsi, isämme kertoi minulle tarinan puhelinkopista. Se oli omituinen tarina mutta uskoisin, että siitä on meille hyötyä”, Anastasia selittää. Marilyn kurtistaa kulmiaan.

”Mikä puhelinkoppi?” hän kysyy.

”Isä kertoi minulle tarinan pojasta joka tahtoi soittaa äidilleen vain yhden puhelun”, Anastasia jatkaa.

”Miten se meihin liittyy? Mikä tarina?” Marilyn kyselee kärsimättömänä.

”Joten poika löytää puhelinkoppiin ja soittaa puhelun. Puheluun ei kuitenkaan vastaa pojan äiti vaan vieras nainen. Pojan ikäinen koska tarinassa poika on parikymppinen. Kuitenkin”, Anastasia kertoo.

”Mutta se on vain iltasatu jonka isäsi keksi. Miten se meihin liittyy?” Marilyn kysyy uudelleen.

”Uskon että tarina on totta ja että isä oli tarinan poika. Uskon että puheluun vastasi äitimme. Siksi tarina on tärkeä Marilyn. Isä ja äiti tapasivat toisensa niin. Tarinan mukaan puhelinkopilla voi soittaa mihin tahansa, jopa jumalten maailmaan”, Anastasia jatkaa selitystä.

”Mutta”, Marilyn aloittaa. Anastasia kuitenkin keskeyttää.

”Minä aion löytää sen kopin”, tyttö sanoo päättäväisesti. Sitten hän jatkaa matkaa hämmentynyt Marilyn kintereillään.

”Mutta”, sisar yrittää.

”Ei muttia. Mennään”, Anastasia huikkaa olkansa yli.

”Mutta miksi luulet, että se puhelinkoppi on jossain täällä? Kertoiko tarina sen?” Marilyn kyselee.

”Isä on varttunut näillä main koko ikänsä. Isä ja äiti tapasivat toisensa kun he olivat nuoria. Se on täällä. Luota minuun”, Anastasia vastaa.

”Hyvä on. Etsitään se mystinen koppi”, Marilyn toteaa kohauttaen olkiaan.

  Kuljettuaan jonkin matkaa Anastasia pysähtyy. Hän suorastaan jännittyy.

”Mitä nyt?” Marilyn kysyy.

”Hys. Katso”, Anastasia sanoo. Marilyn kääntää päätään katsoakseen suuntaan jonne hänen sisarensa on naulinnut katseensa. Ja siinähän se kököttää. Puhelinkoppi.

Jatkuu

Korpin siipinen nainen

 

  Heippa taas! Ihanaa olla taas täällä tekemässä tätä postausta! Vaikka kello on jo aika paljon niin en malta odottaa huomiseen näiden kuvien kanssa. Nukkeni Angel on saanut Antoinetten vanhan peruukin päähänsä. Lisäksi nukkeni Epona pääsi pitkästä aikaa loistamaan omaa mystistä kauneuttaan kuten ylemmästä kuvasta näkyy.

  Löysin keittiöstä karkkeja ja päätin heti ottaa kuvan jos toisenkin Angelista niiden keskellä. Mutta pitemmittä puheitta mennäänpä itse asiaan. Tässäpä tulevat kuvat.

Angel on nyt niin nätti ja inspiroiva!

Eikös tullutkin söpöjä? Mun mielestäni ainakin. Kiitos kun luit ja nähdään taas pian! Ihanaa kun luette mun blogia!

Tarina jatkuu vihdoin

 

  Heippa taas! Ajattelin taas pitkästä aikaa julkaista kuvatarinaa mun nukeista. Tää on Lasityttöjä-kuvatarinan kolmas luku. Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Suru

  Synkkä tunnelma tuntuu laskeutuneen pysyvästi Anastasian lapsuuden kotiin. Hänestä tuntuu kuin hän ei voisi ymmärtää tapahtunutta. Hän muistaa sen kuin eilisen. Sen kun hän vuosi sitten lähti kotoa kertomatta isälleen. Hän teki sen perheen vuoksi. Tai niin hän kokee.

  Isä oli kasvattanut hänet hyvin. Isä oli kasvattanut hänet sankariksi. Ja sellaisena tyttö aikoo pysyä. Sankarina.

  Anastasia rutistaa isältä lapsena saatua pehmolelua tiukasti rintaansa vasten. Hän puree huultaan jottei itkisi. Minä en ole heikko. Minun täytyy olla vahva ja rohkea. Jotta voin olla mahdollisimman hyvä sisko Marilynille. Sitä isä olisi halunnut, hän ajattelee. Sitten oveen koputetaan.

  Heidän mieltensä välissä oleva verho vedetään sivuun. Saanko tulla sisään? Älä piiloudu minulta. Ei nyt. Ei varsinkaan tässä tilanteessa, siskon sanat kaikuvat Anastasian mieleen. Anastasia huokaisee raskaasti. Tule sisään, hän vastaa telepaattisesti. Sitten ovi aukeaa narahtaen.

  Anastasia kuivaa kyyneleensä nopeasti paidan hihaan ennen kuin kääntyy katsomaan siskoaan itkusta punaisin silmin.

”Hei”, hän sanoo yrittäen kuulostaa omalta itseltään. Hänen äänensä on hento kuin kuiskaus.

”Hei”, Marilyn vastaa.

  Sitten Marilyn vetää syvään henkeä ja päättää sanoa sen mitä on halunnut sanoa jo useiden päivien ajan.

”Älä yritä esittää minulle muuta kuin mitä oikeasti tunnet! Sinulla on ikävä isäämme ja saa olla! Ymmärrätkö?” hän kysyy. Anastasia vain kohauttaa olkiaan.

”Anastasia puhu minulle”, Marilyn määrää. Kun tyttö ei vastaa hän kysyy:

”Saanko sitten istua viereesi?”

Anastasia kohauttaa jälleen olkiaan. Marilyn istuu tämän viereen.

  ”Kuule. Huoneesi on tosi viihtyisä. Sisustitko tämän itse vai auttoiko joku?” Marilyn kysyy yrittäen piristää sisartaan.

”Isä”, Anastasia sanoo hiljaa.

”Aivan”, Marilyn sanoo ymmärtävästi. Osuin ehkä arkaan paikkaan kysymykselläni, hän ajattelee.

  Hetken tytöt ovat hiljaa. Sitten Anastasia päättää ryhdistäytyä. Hän rutistaa nallea vielä viimeisen kerran.

”Ei hätää. Olen ihan kunnossa. En aio olla vihannes enää kovin kauaa”, Anastasia toteaa totuttuun tuttuun sarkastiseen sävyyn.

”Et ole vihannes! Sinä järkytyit vain. Et tiennyt isän kuolleen sillä aikaa kun etsit minua. Tiedätkö isämme olisi varmasti ylpeä sinusta”, Marilyn selittää.

  ”Mutta et saanut tavata edes häntä”, Anastasia sanoo surullisena. Hän painaa päänsä alas surullisesti. Marilyn katsoo häntä hetken hiljaa.

”En ehkä saanut tavata häntä. Hän kuitenkin elää yhä sinun kauttasi”, tyttö sanoo. Anastasia katsoo häntä hieman yllättyneenä.

”Miten niin?” Anastasia kysyy.

”Sinun muistosi, höhlä. Hän elää muistoissasi ja me jaamme telepaattisen yhteyden. Voin nähdä häntä niin paljon kuin haluan. Sinun muistoistasi”, Marilyn sanoo ja hymyilee siskolleen ymmärtävästi. Anastasia on hetken hiljaa.

”Tiedätkö mitä? Olet oikeassa”, hän sanoo lopulta. Sitten hän nousee seisomaan.

”Tule. Mennään etsimään äiti. Tarvitsemme hänen apuaan”, hän vielä lisää.

Jatkuu

Liilaa kerrakseen

 

  Heippa taas! Ihanaa päästä taas jakamaan uusia nukkekuvia teille! Vielä meillä ei ole lunta ja se harmittaa. Odotan innolla sitä, että pääsen ottamaan ihania uusia talvikuvia mun nukeista. Toivottavasti ei tarvitse odottaa kovin pitkään.

  Avery sai tänään uudet hiukset! Hänellä on ollut hyvin pitkään ne liilan tai harmahtavan siniset keskipitkät hiukset joten kaipasin muutosta. Seuraavaksi saatte nähdä vähän kuvia hänestä uusilla hiuksillaan.

Avery on nyt niin kaunis! Rakastan hänen uusia hiuksiaan. Kyseinen peruukki on siis hankittu Lutsilta.

Niin söpö!

Mun mielestä Avery on niin suloinen nyt. Paljon parempi kuin ennen.

Mutta kiitos kun luit ja nähdään taas mahdollisimman pian!

Uusia vaatteita

 

  Heippa taas! Tänään mulle tuli ihana pehmeä paketti mun nukeille. No mitä ihanaa sieltä löytyi? Uusia nuken vaatteita! Olen innoissani. Vihdoinkin jotain Anastasialle sopivaa päälle laitettavaa! Siispä pakko tulla tänne esittelemään niitä.

  Mun mielestä Anastasiasta tuli niin söpö noine söpöine sukkineen. Olen taas niin täynnä nukkeinnostusta!

Söpö!

Tällainen söpö kuva kaksosista!

Ja loppuun vielä mun suosikki näistä kuvista! Tykkään tästä niin paljon!

Mutta hei, siinä oli kaikki tällä kertaa. Nähdään taas niin pian kuin mahdollista!

Nukkejuttuja pitkästä aikaa

 

  Heippa taas! Pitkästä aikaa taas nukkeilua! Mutta mitäpä tänne kuuluu? Ciel sai uudet punaoranssit hiukset ja Antoinettellakin on kokonaan uudet hiukset. Joten oli pakko tulla esittelemään heidän uutta lookkiaan tänne.

  Mutta mitäpä muuta? Joulu lähestyy enkä malttaisi millään odottaa. Epäilen siihen liittyvän mahdollisesti uusia nukkeja. Kyllä. Uusia nukkeja. En ole lopettamassa tai mitään vaikka olenkin ollut vähän epäaktiivinen täällä. Nuket ovat edelleen mulle niin rakkaita ja tiedän ja ajattelen ettei nukkeilua parempaa harrastusta olekaan. Eli täällä ollaan edelleen. Mutta nyt niihin kuviin.

  Ciel on nyt siis punapää! Nyt hänen ulkonäkönsä vastaa tarkasti tätä mun kyseistä hshmoa. Ciel on mun vanha hahmo ja on ollut siis kauan olemassa ennen koko nukkeharrastuksen alkua. Hän on tärkeä mulle.

Hän on nyt niin nätti!

Sitten on Antoinetten vuoro!

Ruskea sopii hänelle niin hyvin. Hän on nyt niin nätti.

Rakastan kuvata häntä! Hän näyttää hyvältä mistä suunnasta tahansa. Niin ihanan helppo kuvattava.

Mutta siinäpä oli kaikki tällä kertaa. Nähdään taas pian!