Kaupungin valot

 

  Heippa taas! Tänään olisi luvassa päätösosa kuvatarinaani nimeltä Péché. Tuntuu haikealta lopettaa tämä tarina mutta kenties tämä tarina saa jatkoa jossakin uudessa tarinassa, kuka tietää? Mutta mennäänpä nyt sitten itse tarinaan.

Kuvatarina: Yön olento

Victoria: Se ilta oli erityinen. Tanssimme valojen keskellä. Nauroimme.

Victoria: Kunnes kaaduin.

Victoria: Tai kunnes melkein kaaduin. Hän sai minut kiinni ennen kuin mitään ehti tapahtua. Muistan vieläkin ne sanat. Sanat jotka vain tulivat suustani.

Victoria: Nauroin ja katsoin häntä silmiin. Sitten minä sanoin ne sanat: ”Olen niin iloinen nähdessäni sinut.”

Victoria: Hän katsoi syvälle silmiini. Sitten hän sanoi: ”Minäkin olen onnellinen nähdessäni sinut.” Hetken vain tanssimme. Nauroimme. Pidimme hauskaa. Kunnes hän sanoi: ”Lupaa ettet huuda. Tämä ei satu paljoa.”

Victoria: Sitten tunsin hänen hampaansa kaulallani. Vain yksi puraisu. Sitten silmissäni pimeni.

Nykyhetki.

Victoria: Olen yön olento, vampyyri. Sellainen minusta tuli. Se on oikeastaan omaa syytäni sillä itsepähän rakastuin vampyyriin. En voi enää koskaan kuulua perheeseeni. Koska metsästäjät ja vampyyrit eivät voi elää sovussa. Mutta tiedätkö mitä? En välitä. Jonkun muun mielestä se olisi kamalaa mutta minulle vampyyrina olo on vapaus. Enkä sitä paitsi ole yksin. Primrose on kanssani aina.

Ikuisesti.

Loppu